Malliraportti pilaa työsi tulokset

Käyn aika usein MRoomissa kammattavana. Miehille suunnattu, jäsenyyteen perustuva parturipalvelu on mainio valopilkku tylsänharmaassa parturikampaamoiden maailmassa.

MRoom. Parturikampaamo miehille.

MRoomiin on mukava mennä. Aluksi vilautetaan jäsenkorttia. Sitten käteen lyödään virvoke tai kahvi. Viitan pukemisen jälkeen ohjelmassa on ja hiusten pesu. Palveluun kuuluu myös unettava hiuspohjan hieronta ennen operaatiota.

Miesten hiusten leikkuu on haastavaa. Ohjeet ovat yksinkertaisia aivan kuten asiakkaatkin:

Siisti sivuilta ja ohenna päältä

Kampaamon seinällä on tästä syystä myös rivi tauluja. Niistä löytyy hiusmallit numeroituna, joten asiakkaan ei tarvitse kuin muistaa oma numeronsa. Kampaaja hoitaa loput.

Parturoinnin jälkeen tulee loppuraportin aika. Lopputulos tarkastellaan edestä ja takaa. Kampaaja kertoo, että sivuilta otettiin koneella 9 millin terällä ja päältä ohennettiin tämän verran. Laitettiin raitoja ja sävynä oli tällä kertaa kolmonen. Lisäksi hiuspohja vaikuttaa kuivuneelta ja hoitoaine auttaisi kutinaan. Loppuraportti kertoo hyvin ja täsmällisesti sen, mitä kampaaja toimitti tähän tarpeeseen.

Testaustöiden kohdalla asiakas tai työnantaja kysyy hyvin usein malliraporttia. Testauksessa malliraporttina pitäisi toimia joku aikaisemman työn rapotti. Näin muka tiedettäisiin tarkemmin mitä ollaan tekemässä. Ajatus on täysin kummallinen.

Entä, jos sinä saisit parturikäynnin aluksi raportin siitä mitä naapurin Pirkolle tai Petterille toimitettiin?

Se jos mikä on omiaan lataamaan odotukset aivan väärille urille. Malliraportilla ei ole mitään tekemistä sinun tarpeesi kanssa. Pahimmassa tapauksessa sen esittely voi pilata testaustyösi tulokset jo ennen kuin ehdit aloittamaan. Ole siis varovainen tämän vaatimuksen äärellä.

Selvitä aina aluksi asiakkaan todellinen tarve ja huolehdi, että vastaat siihen.