Joskus turhauttaa ja itkettää

Vietin vuoden 2002 Kajaanissa. Olin armeijassa. Maaliskuussa iski ensimmäinen varuskunnan kaatava flunssa-aalto. Minäkin sairastuin. Omalla kohdallani kävi varsin huono tuuri, sillä pöpö pitkittyi kuukauden mittaiseksi sairasteluksi palveluksessa. Lopulta matka vei varuskuntasairaalan kautta osastohoitoon Kainuun keskussairaalaan.

Vietin kaksi kokonaista viikkoa sisätautien osastolla. Huonekaverini oli vanhempi herrasmies, joka oli siirretty tehohoidosta samalle osastolle vain päivää aikaisemmin. Hänen ongelmansa oli vakavampi. Aivoverenvuoto oli sattunut ilmeisesti alueella, joka säätelee puhekykyä. Muuten mies vaikutti olevan kunnossa, mutta hän ei kyennyt puhumaan.

Seurasin sivusta hoitajien käyntejä. Kerta kerralta kaverin turhautuminen kävi pahemmaksi, sillä hän ei pystynyt kertomaan mitä tarvitsi.

Ei ole kovin rapeaa seurattavaa, kun iso mies itkee.

Harjoittelimme. Opimme ensimmäisellä viikolla viestimään hoitohenkilökunnalle yhdessä. Joskus kaveri tarvitsi juotavaa, toisinaan särkylääkkeitä pääkipuun. Lopulta huomasimme, että kaverilla pysyy kynä kädessä ja pystymme piirtämään yksinkertaisia asioita viestin viemiseksi perille. Fiilis parani heti ja niin harjoitus jatkui.

Olen huomannut, että usein ihmisiä turhauttaa vastaavalla tavalla myös työelämässä. Testausasiantuntijatkin tietävät hyvin, miten työt pitäisi oikeasti hoitaa. Kuitenkin yllättävän harva osaa kertoa ajatuksensa kollegoille ja esimiehille. Lopulta tyydytään vain olemaan töissä täällä ja jupistaan kavereille saunailloissa.

Jos et veikkaa, et voi voittaa!

Veikkauksen kampanja on loistava. Sama pätee sinuunkin. Ilmiömäiset ideasi ovat täysin hyödyttömiä, jos et tee niiden eteen mitään.

Todellinen asiantuntija harjoittelee jatkuvasti taitoja, joilla saadaan nuo ideat ulos pään sisältä. Ensin kynästä paperille, sitten suusta ulos.