Kauhukahvasta ei voi ohjata. Siitä pidetään kiinni rystyset valkoisena kun tie yllättäen käy kuoppaiseksi.
Istuin alkuviikosta kartturina matkalla lounaalle. Tehtäväni oli kertoa mistä käännytään matkalla kiinalaiseen ravintolaan. Istun autossa harvoin muualla kuin ratin takana ja siksi matka oli opettavainen. Minulle se opetti paljon testaajan elämästä ohjelmistoprojektissa.
Kartturin saappaissa näin tietysti jatkuvasti kaiken mitä liikenteessä tapahtui ja ketä muita tien päällä liikkui. Saatoin jatkuvasti tuntea jos nopeus olisi ollut liian kova tai ehkä liian hidas. Tunsin tietysti senkin oliko matka kuoppainen ja kuinka jyrkkiä hidasteet olivat. Kuskin jarrutukset ja kiihdytykset olivat minulle päivänselvä juttu. Ne olisin havainnut vaikka silmät kiinni. Näin myös jatkuvasti onko takana tuleva liian lähellä. Osasin myös arvioida näyttääkö tien pinta sateen jälkeen vaaralliselta. Eikä huomioiden tekeminen siihen loppunut. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Kaiken tämän informaation pystyin keräämään pelkästään tilanteen seuraamisesta ja tuntemisesta. Niin varmasti kuskikin teki. Ja menestyksellähän ei ollut mitään tekemistä auton mittareiden kanssa. Ajatelkaapa jos olisimme kuskin kanssa molemmat tuijotelleet koko matkan nopeus-, kierros-, kulutus- ja matkamittareita, kuten softaprojekteissa niin usein on tapana. Äkkiä olisimme löytäneet itsemme ojasta.
Testaaja, kuten kartturikaan eivät pysty suoraan vaikuttamaan matkantekoon. Oikeanlainen kommunikaatio on kaiken a ja o.
Tämä reissu oli siksi onnellinen, että pystyin todella vaikuttamaan matkantekoon. Kuski oli fiksu ja hän ymmärsi ohjeet mainiosti. Meillä oli myös ennalta sovittu yhteinen tavoite mielessä. Kommunikaatio pelasi erinomaisesti molempiin suuntiin.
Kartturina yritin tietysti antaa ohjeet rakentavasti ja hyvissä ajoin. Ilmeisesti myös onnistuin siinä, koska kiinalaista saimme lounaaksi ja vielä molemmat samassa paikassa. Mutta mitäpä olisikaan tapahtunut, jos olisin vain viisastellut ja kuittaillut “tuosta olisi pitänyt jo kääntyä”? Veikkaan, että omalta osaltani matkanteko olisi jatkunut jalan.
Minusta mittarit ovat oivallinen apuväline matkan tekoon. Pääpaino oikeiden ratkaisuiden tekemisessä ei kuitenkaan voi ikinä olla niissä. Kysmys on lähes aina perstuntumasta ja oikeasta keskustelutavasta. Kysymys on fiiliksestä. Jotkut kutsuvat sitä intuitioksi, toiset taas kokemukseksi. Homman nimi on kuitenkin aina sama niin autoilussa, kuin softakehityksessäkin.
Faktat, mittarit ja numerot ovat oivallinen apuväline, mutta todelliset ratkaisut ja onnistumiset rakennetaan aina lopulta tunnepohjalta. Luottamuspula tunteisiin on päätöksen pahin vihollinen.
P.S. Tällä matkalla kauhukahvaan ei tarvinnut tarttua. Kyyti oli mukava ja tiimi toimi!
