Draamaa, oi draamaa! Osa 1.

2. lokakuuta, 2009
| Ohjelmistotestaus
|Kirjoittaja: Lasse Määttä

Läpinäkyvyys ja luotettavuus. Aah, miten ihania kliseitä!

Kuten tiedämme, monet yritykset hehkuttavat julkisesti olevansa asiakkailleen läpinäkyviä ja luotettavia yhteistyökumppaneita. Yksinkertaistamalla asia pelkälle ihmissuhdetasolle, tarkoittaisi tämä mm. parisuhteessa sitä, ettei kumppaneiden välillä ole salaisuuksia eikä toisen silmään kus.. loroteta. Kuulostaapas mielenkiintoiselta vertauskuvalta, joten otetaanpas tämä sitten päivän epistolaksi ja jatketaanpa ajatusleikkiä tässä ihanassa humaanissa maailmassa muuttaen projektit, asiakkat, yritykset, konsultit, prosessit ja projektihenkilöstö ihmismäisen-tarinamaiseen muotoon. Draamaksi!
Let the story begin!
Aluksi skipataan kaikki itsestään selvät onnelliset ensimmäiset hetket ja lässyn lässyt. Kaikki ovat rakastuneita ja silleen. Onnensa kukkuloilla. Luodaan toiveita ja luvataan kumppanille kaikkea kivaa. Pilvilinnoja. Rakennetaan henkistä organisaatiota ja aletaan speksaamaan yhteistä tulevaisuutta. Aletaan toteuttamaan valmistuneita speksejä, jotka on niin monesti yhteisinä hetkinä katselmoitu ja hyväksytty. Esiinnytään julkisesti yhdessä ja armottomalla kiihkolla ja innolla esitellään yhteistyön ensimmäinen hedelmä. Mutta entäs sitten, kun jommalla kummalla alkaa tökkiä?
Ongelmat. Hmm… Niistähän on vaikea keskustella, eikö vain? Pääsi on täynnä pieniä projektihenkilöitä, jotka kirjaavat henkilökohtaiseen virhetietokantaan ongelmia ongelmien jälkeen. Näiden kertominen suhteen toiselle osapuolelle voi olla hankalaa riippuen virheen vakavuudesta. Minor-tason ongelmat voidaan vielä puida ruokapöydässä tai saunan lauteilla, mutta sitä vakavammat pidät toki itselläsi, ettet loukkaa toista ja pahimmassa tapauksessa petä hänen luottamustaan. Et halua kerjätä itsellesi ongelmia, vaan pyrit ratkaisemaan ne itseksesi.
Päivät, viikot ja kuukaudet kuluvat. Sisäinen projektihenkilöstösi on aktiivisesti yrittänyt kehittää, korjata ja testata suhdettasi, mutta koska suuremmat ongelmat ovat vain kasautuneet, on suhdetuotteesta tullut jo lähes läpimätä. Korjauskelvoton. Sitä itseään! Samaan aikaan kumppanisi on onnellisen tietämätön sisälläsi möyryävistä ongelmista ja on onnensa huipulla. “Kuinka ihana kumppani minulla onkaan”, hän tuumii mielessään. “Vain pieniä ongelmia, mutta nekin olemme helposti pystyneet ratkomaan”, hän vielä jatkaa. “Tästä tulee menestystarina!”, sinisilmäisesti päättäen.
Aika se vain jatkaa kulkemistaan ja olet viisauksissasi alkanut kasvattamaan henkistä organisaatiota oman sisäisen projektihenkilöstön ja kumppanisi väliin. Tämä organisaatio pitää huolen kommunikoinnista ja varsinkin siitä, ettei kukaan sisäisestä projektihenkilöstöstäsi pääse lipsauttamaan mitään kriittistä ja/tai negatiivista kumppanillesi, sillä siitähän tulisi kiukkua, mökötystä ja kyyneliä. Kauheata! Organisaation ansiosta, alat olla vaitonainen ja kykenet puhumaan asioista vain, kun sinut siihen pakotetaan. Tässä vaiheessa viisaampi kumppani alkaa jo huolestua. Pintapuolisesti iloisesta ja rehdistä tapauksesta onkin paljastumassa jotain pimeää, jonne ei pääse tunkeutumaan. “Mitä ihmettä se pimittää? Onkohan kaikki nyt kunnossa?”, hän ihmettelee.
Ja sama ilman dramatisointia…
Asiakassuhteiden luonnin jälkeen lähdetään luomaan asiakkaalle omaa tuotetta, josta luvataan tehdä vähintäänkin state-of-arttia. Molemmat osapuolet ovat ihastuneita uudesta projektista. Projektille aletaan luomaan organisaatiota, joka lähtee kehittämään tuotteelle alustavaa dokumentaatiota, vaatimuksia ja arkkitehtuuria. Lopuksi yhteisten katselmointien jälkeen hyväksytään tulevan tuotteen lopullinen muoto. Tämän jälkeen siirrytään normaliin tapaan julkisuuteen hehkuttamaan uutta yhteistyökuviota, joka tulee tuottamaan tulevaisuudessa upeita lopputuloksia.

Projektin edetessä, syntyy normaalisti virheitä, joita laadunvarmistus aina säännöllisesti etsii ja löytää. On kuitenkin monesti huolestuttavaa, ettei tämä paljon puhuttu läpinäkyvyys ulotu mainostekstiä pitemmälle. Vain pienimmät ongelmat tai ne, jotka asiakas varmasti itsekkin löytää, tullaan julkaisemaan yhteisissä palavereissa ja release noteissa. Suuremmat haudataan maton alle ja toivotaan, että ne saadaan korjattua ennen kuin kädessä on vain tikittävä aikapommi. Ei uskalleta tai haluta olla avoimia. Tietyllä tavalla ottaa oikeaoppisesti vastuuta tekemisistään.

Ajan edetessä ongelmat alkavat kerääntyä ja koska monesti tiukat ennaltasovitut aikataulut eivät anna mahdollisuutta käyttää suuria työpanoksia ongelmien ratkaisemiseen, alkaa tuotteen pohja pettää. Tässä vaiheessa olisikin hyvä pysähtyä ja asiakkaan kanssa aloittaa keskustelut, jotta havaitut ongelmat saataisiin ratkaistua ja uusien ominaisuuksien kehittämistä viallisen pohjan päälle lykättyä, kunnes ongelmat on ratkaistu. Monesti ei kuitenkaan näin tapahdu. Annetaan asiakkaan luulla, että kaikki on hyvin ja tuote etenee aikataulussaan.
Aika vain jatkaa kulkuaan ja ongelmat alkavat olla jo ilmeisiä. Asiakas on huomannut, että tuote ei tule valmistumaan aikataulussa ja siinä on ongelmia. Tuotekehitysorganisaation päälle rakennetaan täysin erillinen kommunikaatiokanava asiakkaan suuntaan, joka keskustelee ongelmista. Tätä kutsutaan filtteriksi. Kehittäjät ja laadunvarmistus pudotetaan pois keskustelufoorumeista, sillä totuus tuotteen todellisesta tilasta halutaan pitää kaunisteltuna, jottei esimerkiksi koko projektia ammuttaisi tässä vaiheessa alas ja täten menetettäisi suurta asiakasta suurine rahasalkkuineen. Asiakasta pidetään jännityksessä, sillä myönnetään ongelmien olemassa olo, muttei läheskään siinä laajuudessa, missä ne oikeasti on.
Kuulostaako yhtään tutulta? Pystytkö samaistumaan? Löytyykö omakohtaisia kokemuksia? Tarina jatkuu. Lopputulokset ja ratkaisut, omissa todellisissa muodoissaan, nähdään ensi viikolla. Kuka voittaa, kuka häviää. Vai oliko tässäkään tarinassa voittajia alkuunkaan?