Month: August 2011

  • Lapsellista kyselyä

    Tulin aamulla bussilla töihin ja todistin n. kolmevuotiaan pojan ja oletettavasti isoäitinsä keskustelun. Tuntui olevan kyselyikä pojalla päällä, sen verran tanakasti kyselyitä tuli koko vartin matkan verran.

    Onko tämä meidän pysäkki? -Ei ole vielä

    Mikä on meidän pysäkki? -Toripakka

    Milloin ollaan perillä? -Noin kymmenen minuutin päästä?

    Miltä se pysäkki näyttää? -No, siinä on semmonen katos ja varmaankin paljon ihmisiä odottamassa

    Miksi me ajetaan tällä bussilla? -Tällä pääsee kätevästi kaupunkiin

    Mitä me sitten tehdään, kun ollaan päästy perille? -Mennään puistoon

    Miksi me mennään puistoon? -Leikkimään ja syömään eväitä. Eikö se olisi sinusta mukavaa?

    No on! Nyt taidetaan olla perillä, tuolla on katos ja ihmisiä! -No niin ollaan, nyt voidaan jäädä pois

    Vierestä kuunnelleen kysymykset vaikuttivat vähän hassuilta. Toisaalta, mitenpä lapsi muuten olisi voinut mitään oppia? Pieni sälli hahmotti maailmansa kysymysten kautta, onhan selvää että bussilla matkustaminen ei ole vielä kovin tuttua. Kysymykset olivat kaikki oleellisia tulevien tapahtumien arvioinnissa.

    Vastaavalla tavalla testaajan olisi hyvä varmistua siitä, että miksi jotakin tehdään ja kauanko siihen on aikaa. Lisäksi on hyvä miettiä määrittelyt sille, että milloin tiedetään releasen olevan julkaisukelpoinen. Lopuksi on hyvä vielä pohtia, että mitä releasen julkaisun jälkeen pitäisi tehdä. Näin suunta pysyy kirkkaana mielessä.

    Jos et tiedä, älä oleta. Päästä sisäinen kyselyikäisesi valloilleen ja katsele maailmaa kolmevuotiaan silmin. Kysy, varmista ja kyseenalaista. Uusia näkökulmia testaukseen löytyy varmasti.

  • Lehdistötiedote

    3.8.2011 Lehdistötiedote, julkaisuvapaa heti

    Prove Expertise Oy osti Neusoft Mobile Solutions Oy:n testausliiketoiminnan. Uusien osaajien hankinnan ansioista Proven osaaminen syvenee ja monipuolistuu. Tämä näkyy asiakkaille palvelun paranemisena ja yhä laajempana testausosaamisena.

    Hahaa, tuplasimme testausgurujemme lukumäärän!” hihkuu Prove Expertise Oy:n toimitusjohtaja Antti Niittyviita.

    Suomessa toimiva Prove Expertise Oy vahvistuu kaupan myötä 18 testauksen ammattilaisella. Kokonaisuudessaan työntekijöitä on nyt 37.

    Toiset jarruttelevat, mutta me kiihdytämme vauhtia. Kuluttaja-asiakkaille ei enää kelpaa toiseksi paras eikä yritysasiakkaille kelpaa puoliksi toimiva softa. Asiakkaamme ovat tämän ymmärtäneet ja siksi testauksen tarve kasvaa“, Niittyviita jatkaa hullunkiilto silmissään.

    Kauppojen myötä palveluliiketoiminta kasvaa sen verran suureksi, että samassa rytäkässä Prove palkkasi uudeksi palveluiden vetäjäksi Teemu ‘Jerry’ Haapalan. Haapala on aikaisemmin toiminut mm. Ardites Testing Services Oy:n toimitusjohtajana ja Symbio Finland Oy:n myynnin kehitysjohtajana. Taustastaan johtuen Haapala pystyy puhumaan hyvin vakuuttavasti testauksen merkityksestä, aivan kuin ymmärtäisi asiasta enemmänkin.

    Pääasiallinen syy miehen palkkaamisessa oli, että kukaan muu ei tehtävään suostunut. Eipähän tuo ollut kovin kalliskaan“, toteaa ADHD-Niittyviita jo selvästi kyllästyneenä.

    Tekijälukumäärän kasvattaminen mahdollistaa uusien, toistaiseksi vähemmälle huomiolle jääneiden asiakassegmenttien tarkemman kartoittamisen. Esimerkiksi perinteisen teollisuuden tarpeisiin suunniteltujen sovellusten kehitystyöstä löytyy testauksen suhteen paljon tekemistä ja silläkin saralla vauhtiin on jo päästy.

    Kas näin, katsokaapas!” jatkaa jälleen innostunut Niittyviita ja käärii hihat.

    Lisätietoja: Antti Niittyviita, toimitusjohtaja

    P. 040 572 7204

    etunimi@ohjelmistotestaus.fi

    Prove Expertise Oy ohjelmistotestauksen palvelutalo, joka keskittyy olennaiseen. Proven asiakkaat säästävät aikaa ja hermoja, kun virheet löydetään ajoissa ja testaus hoidetaan heti kunnolla.