Hyödyntämättä jätetty tilaisuus

Olen pitkään ihmetellyt kaikille softaprojekteille yhteistä ja outoa tapaa heittää uudet osaajat projektiin sisään. Tyypillisesti homma hoituu lyömällä kouraan aivot turruttava nippu dokumentaatiota ja odottelemalla työvälineitä tietohallinnolta. Jokainen projekti jättää poikkeuksetta väliin yhden tärkeimmistä tilaisuuksista testata työn alla olevaa tuotetta. Mistä on siis kysymys?

Syyskuussa 1983 taidekauppias Gianfranco Becchina lähestyi J.Paul Getty -museota Kaliforniassa. Hänellä oli hallussaan kreikkalainen, hämmästyttävän hyvin säilynyt, nuorta miestä esittävä marmoripatsas. Sen iäksi arvioitiin noin 600AD.

Getty eteni asiassa hyvin varovaisin askelin ja käynnisti patsaasta mittavat tutkimukset. Sitä testattiin puolentoista vuoden ajan erilaisin tieteellisin menetelmin. Kaikki testit osoittivat patsaan todellakin olevan ikivanha ja lopulta kaupat syntyivät karvan verran alle 10.000.000 dollarin hintaan.

Patsaassa oli kuitenkin jotain hämmentävää. Italialainen taidehistorioitsia Frederico Zeri oli ensimmäinen, joka toi asian esille. Nähdessään patsaan ensikertaa Zeri huomasi vain tuijottavansa patsaan kynsiä. Ne eivät tuntuneet sopivalta.

Seuraavaksi tuli Evelyn Harrison. Hän oli yksi kreikkalaisen veistostaiteen kärkinimistä ja sattui olemaan vierailulla Los Angelesissa. Museon kuraattori vei Harrisonin katsomaan patsasta museon kunnostamoon. Kuraattori veti kankaan patsaan päältä ja sanoi “Tämä ei aivan vielä ole meidän, mutta muutaman viikon päästä kaupat on tehty”. Harrisonin ensimmäinen vastaus oli vain “Olen pahoillani”.

Muutamaa kuukautta myöhemmin patsasta tuli katsomaan Thomas Hoving, museonjohtaja New Yorkista. Hovingin tapana on painaa mieleen ensimmäinen sana, joka uusista asioista tulee mieleen. Patsaan nähdessään Hoving muistaa painaneensa mieleen sanan “tuore”.

Outojen yhteensattumien johdosta Getty päätti käynnistää tutkimukset uudestaan. He kutsuivat koolle suuren joukon kreikkalaisen taiteen asiantuntijoita ja kysyivät ryhmän ensivaikutelmaa patsaasta. Enemmistö oli sitä mieltä, että patsas tuntuu oudolta. Voisiko siis olla mahdollista, että mittavat tieteelliset tutkimukset olivatkin väärässä. Ehkä patsas ei ollutkaan aito?

Jonkin aikaa vastaus ei ollut selvä. Taidegurujen tunne ja tieteellinen tutkimus olivat napit vastakkain. Patsaasta kiisteltiin konferensseissa. Lopulta patsaan tarina alkoi kuitenkin murentua vähä vähältä Gettyn lakimiesten ponnistelujen tuloksena. Kävi ilmi, että patsas oli peräisin taideväärentämöstä Roomasta, jostain 80-luvun alkupuolelta.

Patsaan alkuperä ei olisi ikinä selvinnyt, mikäli ammattilaiset eivät olisi osanneet tai uskaltaneet kertoa epämiellyttävästä tunteesta ääneen. Ensivaikutelma patsaasta oli hämmästyttävän voimakas ja kieli selvästi jonkin olevan pielessä. Kukaan ei vain osannut raportoida yksityiskohtaisesti tuntemuksistaan. Taidegurun mielestä patsaasta tuli yksinkertaisesti epämiellyttävä olo.

Ensivaikutelma oli se tilaisuus, johon Getty uskoi. Jokainen ohjelmistoprojekti kuitenkin lyö täydellisesti laimin juuri ensivaikutelmien tallentamisen. Se on korvaamaton hetki saada uutta tietoa tuotteen hyvyydestä. Hoida homma ja sovi tavasta, jolla uudet ihmiset tutustuvat ensimmäisen kerran tuotteeseen!