Arkisto: toukokuu 2012



Löydä virheet, kun niiden korjaaminen on halvinta

30. toukokuuta, 2012 | Kirjoittaja: Jaakko Sakaranaho
Kommentit: 4

Proven Jukka on rakentamassa taloa. Nykysuuntauksen mukaan kylppäriin tulee kaksi suihkua, neliönmallisen huoneen vastakkaisiin nurkkiin. Suihkuja varten piti nurkkaa ”oikaista”, jotta suihkun tarvittavine hanoineen saa kätevästi seinään kiinni.

Koska oma ammattitaitoni soveltuu lähinnä vakuttavan kuuloiseen puheeseen ohjelmistojen testaamisesta, päätin tilata paikalle ammattimiehen.

Ammattimiehen tehtävänä oli rakentaa metallikehikko suihkun taustaa varten ja kiinnittää se. Koska kyseessä oli ammattimies, kehikko valmistui nopeasti ja kiinnityskin onnistui kätevästi proppujen ja ruuvien avulla lattiaan.

Seuraavaksi paikalle kutsuttiin LVI-asentaja, asentamaan suihkuja ja muita laitteita. Nähdessään metallikehikot, asentaja kysyi ensimmäisenä Jukaltamme, että eikös lattian alle asennettukin lattialämmitys. Tietenkin oli, sehän on modernin talon perusmukavuus.

Esitietojen perusteella ja ennen työn aloittamista LVI-asentaja päätti kuitenkin vielä suhauttaa paineilmaa lattialämmityksen putkien läpi.

Kuinka ollankaan, propun rei’istä suhahti ilmoille kunnon pölypatsas, putket olivat menneet rikki. Jos LVI-asentaja olisi tehnyt oman työnsä laput silmillä ilman edellisen työn testaamista, olisi tuloksena ollut mittava vesivahinko. Koko kylppäri olisi pitänyt uusia muutaman kuukauden sisällä muuttamisesta. Nyt selvittiin putkien vaihdolla ja varsin kohtuullisilla kustannuksilla.

Alkuharmitus takapakista vaihtui äkkiä helpotukseen. Iloinen rakentajamme ymmärsi, että pahempaakin olisi voinut sattua.

Vahinkoja sattuu ja virheitä tulee. Siksi tärkeiden ominaisuuksien testaaminen säännöllisesti on tärkeää. Liiketoimintaa vaarantavat virheet kannattaa löytää silloin, kun niiden korjaaminen on kaikkein edullisinta.

 

 

Polkupyörän huoltotoimet

22. toukokuuta, 2012 | Kirjoittaja: Antti Niittyviita
Kommentit: 1

Aurinko lämmittää kivasti ja kesä on jo tullut. Polkupyörä vain on yhä varaston perällä. On siis huoltotoimien aika.

Kun Ammattitestaaja kaivoi pyöränsä esiin, hän kertoi tarinan omista rutiineistaan. Onnistuneeseen huoltoon nimittäin tarvitaan joukko sopivia työkaluja – joka kevät ei tarvitse kaikkia meisseleitä tai pinnan kiristintä. Siitä huolimatta ne on hyvä löytyä työkalupakista. Harjaantunut ja kokenut polkupyörän huoltaja tunnistaa nopeasti ne kohdat jotka huoltoa vaativat ja valitsee toimeen sopivimmat työkalut.

Useimmiten tarvitaan pumppua täyttämään renkaat. Jos paine on hyvä, pumppua ei tarvita. Se ei kuitenkaan tarkoita, että heittäisimme pumpun pois. Kokenut pyöränhuoltaja laittaa pumpun takaisin pakkiin odottamaan sitä hetkeä, jolloin pumpulle on käyttöä. Joku saattaa kiinnittää pumpun pyörään, jotta se kulkee koko ajan mukana, eli on heti valmiina kun sitä tarvitaan.

Joskus saattaa käydä niin, että rengas on vaurioitunut ja ilma ei pysy renkaassa. Silloin ei auta, vaikka pumpulla suhuuttaisi lisää ilmaa – parhaassakin tapauksessa saavutetaan lyhytaikainen illuusio siitä, että kyllä tämä onnistuu. Kun renkaan vika on korjattu ja pumpun käytölle on perusteet, niin sitä kannattaa käyttää. Manuaalisesti puhaltamalla renkaan paine tuskin saavuttaa tavoitetasoa. Pahimmassa tapauksessa ilmaa ei mene renkaaseen lainkaan.

Aivan kuten tuo pumppukin, testausautomaatio on yksi tärkeä väline ammattitestaajan työkalupakissa. Pakissa on myös muita työkaluja ja yhdessä nämä muodostavat työkalusarjan jonka kanssa kokenut guru metsästää ne olennaisimmat bugit ohjelmistotuotteista.