Apinain kurmootus
Internetissä ja erilaisissa bisneskirjoissa on pyörinyt tarina Apinakokeesta. Koe meni yksinkertaistetusti seuraavasti:
- 5 apinaa samassa tilassa
- Keskellä tilaa tikkaat, joiden yläpäässä on banaaniterttu
- Kun ensimmäinen apina saa mieleensä lähteä hakemaan banaaneja, hoitajat ruiskuttavat kylmää vettä kaikkien apinoiden päälle
- Ensimmäinen apina tietenkin luopuu tehtävästään heti
- Toinen apina yrittää samaa temppua, mutta jälleen kaikki saavat kylmää vettä päälleen
Tässä vaiheessa yksi apinoista vaihdettiin apinaan, joka ei vielä ollut osallisena kokeeseen. Tietenkin se raukka hamusi banaaneja ja yritti kiivetä tikapuita pitkin aarteelle. Reaktio ei ollut yllättävä.
Loput apinoista kurmoottivat onnetonta tulokasta oikein kunnolla.
Yksitellen loputkin apinat vaihdettiin uusiin. Reaktio oli aina sama. Pahainen banaaninhamuaja sai köniinsä niin että helisi. Yksikään apinoista ei tiennyt, miksi banaaneja ei saa käydä hakemassa. Siitä huolimatta ryhmäkuri esti uusia tulokkaita.
Älä ole apina! Kyseenalaista vanhat testausmenetelmät ja tottumukset. “Näin on aina tehty” ei ole hyvä lähtökohta testauksen suunnittelulle.
Näinhän se on että apinaa korjataan. Mitä isompi yritys sen helpompi on ryhmässä vetäytyä vastuusta, ajatella että näin on aina tehty , ei tätä tarvi muuttaa. Tämä pätee joka osa-alueeseen ohjelmistokehityksessä, ei vain testaukseen.
Mutta pienemmässäkään yrityksessä ei olla sen ”turvallisemmassa” asemassa. Se ei tarvi kuin muutaman konservatiivisen ja ollaan samassa jalassa.
Jos et haasta systeemiä terveellä tavalla, olet tosiaannapina. Sen jälkeen on turha jossitella tai napista jos liukastuu yt-banaanin.
Inspiroiduin tuosta liukkaasta yt-banaanista siinä määrin, että jaan pienen tarinan kanssanne.
Nuorena miehenä (lue: vähän päältä parikymppisinä) olimme kaverini kanssa Levillä hummailemassa ja tietäähän sen, että ohranjyvä oli silmässä kun yöllä suuntasimme Hulluun Poroon. Kyseisessä ravintolassa käyneet tietävät, että yläkerrasta alas vievät puiset hieman kiertävät portaat ovat poikkeuksellisen pitkät tai siltä ne yön hamassa tuntuvat.
Olimme tulossa portaita alas juuri tilatut oluet kourassa – kaverini edellä – ja kun askelmia oli jäljellä enää puolisen kymmentä, niin kaverini vetaisi oikein tyylikkään lipat ja tuli pers edellä loput askelmat alas. Arvaatte jo tässä vaiheessa, että oluesta ei läikkynyt tippaakaan ja tuppakkikin pysyi suussa (siihen aikaan sai polttaa ravintolassa avoimesti). Mutta sitä ette arvaa mitä kaverini sepitti syyksi kaatumiselleen. Hän sanoi: ”kuka idiootti oli jättänyt banaanin kuoren portaikkoon!?”.
Oikeasti siellä ei tietenkään banaanin kuorta ollut, mutta kun siinä äkkiseltään ei tullut muutakaan mieleen ja jotain piti kuitenkin sanoa. Tuskin olen koskaan nauranut retakammin kuin tuona iltana 🙂
Tärkeää olisikin kouluttaa työntekijät siten, että he osaavat uudistaa työtä joutumatta itse hankalan kaverin maineeseen. On helpompi olla nääs hiljaa turvaten oma asema, kuin “änkyröidä” ja joutua epäsuosioon 🙂
Olen huomannut lasten kanssa kiinnostavan ilmiön. Lähes poikkeuksetta sieltä tulee napinaa “yhyy, mulla ei oo haarukkaa” “yhyy, mää en ossaa tätä” “yhyy, tuo ärsyttää”. Tietysti seuraavaksi tunnistan taipumuksen itsessäni. Minäkin tuskailen tyhmien otiskoiden, tyhmien ihmisten ja tyhmien järjestelmien kanssa ja huokailen raskaasti.
Minusta meidän pitäisi opetella rakentavien ehdotusten tarjoilemisen taitoa. Joku jossain on jo onnistunut tässä. Voisimmeko mallintaa heidän huippuhetkiään ja toistaa se täällä?
Ankeiden epäkohtien hilloamisesta on vaikea oppia eroon. Kysymys on kuitenkin viimekädessä huomion suuntaamisen taidosta.
Don’t just point out those problems, but learn to propose solutions.