Arkisto: lokakuu 2014



Oma tontti puhtaana

23. lokakuuta, 2014 | Kirjoittaja: Jaakko Sakaranaho

Penskana tuli mökkeiltyä jonkin verran sukulaisten ja ystäväperheiden kanssa. Erityisen hyvin muistan reilun parinkymmenen vuoden takaa, kun olimme isolla porukalla Keski-Suomessa valtavassa mökissä kauniin järven rannalla loppukesäisen viikonlopun vietossa. Oli mukavaa saunoa, uida ja pelata erilaisia pelejä. Iltaisin oli sen verran hämärää, että lamppupiilo onnistui iltaisin. Huippu viikonloppu!

Sunnuntaina hauskuus tieten väheni, kun piti ruveta siivoamaan. Sain kaverin kanssa tehtäväksi siivota makuusoppemme. Siellähän oli vaikka mitä. Pölyä, hiekkaa, karkkipapereita, sipsinmuruja jne. Lakaisimme roskat käytävälle, pakkasimme tavarat ja olimme valmiina lähtöön. Samoin tekivät myös muissa makuuhuoneissa asuneet kaverit.

Sitten tuli iskä ja aukaisi ulko-oven. Roskat pöllähtivät ilmavirran voimasta lentoon ja iso osa roskista lensi takaisin huoneisiimme. Piti siivota uudelleen. Sen jälkeen tajusimme käyttää roskapussia ja viedä pussit suoraan roskikseen.

Näin käy herkästi myös softaprojekteissa, kun joko tarkoituksellisesti tai ajattelemattomuutta kehityksen eri osa-alueet ajetaan hoitamaan tiukasti vain oma tonttinsa. Ei siitä tule mitään, että palvelin- ja käyttöliittymäkoodarit ja testaus tekevät omia juttujaan ilman yhteistä päämäärää. Kaikki ovat näennäisesti hoitaneet oman leiviskänsä, mutta julkaisun hetkellä pakka hajoaa käsiin. Jonkun pitää huolehtia siitä, että roskat päätyvät koostetusti siistissä paketissa niille kuuluvaan paikkaan.

Ei riitä, että lakaiset roskat omasta huoneesta käytävän puolelle. Yritä hahmottaa, mitä suurempaa kokonaisuutta ryhmänne on tavoittelemassa. Se on ainoa tapa saada asiat onnistumaan ensimmäisellä yrityksellä.

Mikä on kun ei taidot riitä?

9. lokakuuta, 2014 | Kirjoittaja: Antti Niittyviita
Kommentit: 6

Ilma oli sakea, tunnelma tiivis ja noin 100 kilttiä koululaista nojautui kuuntelemaan väkeviä tarinoita myynnin ihmeellisestä maailmasta. Istuin pari viikkoa takaperin Kenneth Östrebergin myyntikoulutuksessa noin 100 muun innostuneen ihmisen kanssa ja voin suositella koulutusta lämpimästi muillekin (googleen vaan :).

Kenne

Koulutuksen jälkeen mieleen palasi jostain alitajunnan synkistä syövereistä kysymys, jonka joskus olin kuullut ja autuaasti myös unohtanut.

  1. Myynti-ihmiset istuvat koulutuksissa opettelemassa myyntitekniikkaa,
  2. Yritysjohtajat istuvat koulutuksissa opettelemassa strategiaa ja johtamista,
  3. Koodaajat istuvat koulutuksissa opettelemassa kehitysprosesseja ja
  4. Testausihmiset istuvat koulutuksissa opettelemassa testaustaitoja.

Sehän on vain hienoa, että ihmiset haluavat opiskella tullakseen paremmaksi omassa ammatissaan. Mutta mikä on kun kuitenkaan eivät taidot riitä?

Vain kourallinen kaupparatsuista on joskus opiskellut ostamisen psykologiaa. Vain harva yritysjohtaja heittäytyy duunarin arjenkuvaa viikkopalaveria pidempään. Ja entäpä testaaja? Moniko testaaja on joskus innostunut kasvattamaan tietojaan esimerkiksi liiketoiminnan rakentamisessa tai markkinoinnissa? Osa testaajista ei ole perehtynyt edes koodaukseen koskaan.

Lähes poikkeuksetta urallaan parhaiten menestyvät ihmiset ovat joskus opiskelleet tärkeimmän sidosryhmänsä sielunelämää.

Ketä sinä palvelet? Olisiko seuraavaksi syytä opiskella hänelle tärkeitä asioita?

Sarasvuon saunasaarna ja rautaesirippu

3. lokakuuta, 2014 | Kirjoittaja: Antti Niittyviita
Kommentit: 3

Vielä vuonna 1990 meillä oli kaksi Eurooppaa. Itä ja länsi. Jako oli niin jämerä, että rajavyöhykettä kutsuttiin Rautaesiripuksi. Entisessä Tšekkoslovakiassa rajanylitystä Länsi-Saksaan estettiin jopa sähköaidoin. Yli ei mennyt edes eläimet.

1305816514840

Nyt tutkijat ovat seuranneet paikallisen saksanhirvikannan liikkumista satelliittipaikannuksen avulla. Vaikka kuolemanrajan purkamisesta on kulunut jo 25 vuotta, saksanhirvet eivät kulje rajan yli.

Saksanhirvi elää keskimäärin 15 vuotta. Yksikään tänään elävä yksilö ei siis ole nähnyt tuota sähköaitaa ja kuitenkin eläimet varovat aluetta. Mutta miksi?!

Eilen alkoi taas #ELCrew, eli Enbuske & Linnanahde Crew. Täytyy myöntää, että oli kovaa settiä alusta loppuun! Erityisesti olin kiinnostunut Jari Sarasvuon uudesta saunasaarnasta, jonka katsoin kahteen kertaan. Saattaa jopa olla, että selvisin siitä ilman uusia mielenterveysongelmia… Vanhoissakin kun on tekemistä ihan riittämiin.

@Sarasvuojari: Sellaisen paidan voisi lähettää osoitteeseen:
Antti Niittyviita, Prove Expertise Oy, Nummikatu 34, 90100 Oulu

Saunasaarnan keskeinen sisältö oli kulttuuri. En voinut välttyä ajattelemasta, miten sähköaita on muovannut saksanhirvien kulttuurin. Saksanhirven reviiri on nyt pelon määrittelemä. Reviiritietoisen eläimen elinalue periytyy samalla tavalla kuin mikä tahansa tapa. Oppimalla esimerkistä. Sama pätee myös meihin ihmisiin, mutta siitä ei saa lannistua. Jokainen aamu on uusi mahdollisuus muutokseen.

Aivan kuten saksanhirven reviiriä, myös testausorganisaatiotasi on mahdollista muuttaa! Kaikki alkaa yhden yksilön sanoista ”Seuratkaa minua!