Lumipalloefekti estää onnistumasta

Rakastan lumisadetta. Oulussa satoi ensilumi nyt varmaan jo neljännen kerran. Kun moinen ihme edellisen kerran tapahtui tein lasten kanssa lumiukon. Kosteasta ja narskuvasta lumesta tulee kätevästi pyöritettyä isojakin lohkareita. Lumiukoista voi siis tulla varsin massiivisia.

Homma aloitetaan tyypillisesti pienestä käteen mahtuvasta pallosta jota lähdetää pyörittämään maahan sataneessa lumessa. Alussa pallo kasvaa nopeasti pienelläkin vaivalla. Möhkäleen kasvaessa vauhti kuitenkin tuntuu hidastuvan. Pallon pyörittäminen alkaa vaatimaan merkittävästi enemmän energiaa ja sen kasvu on hankalampi havaita.

Yleensä tuon hetken ollessa käsillä lasten kärsivällisyys loppuu ensimmäisenä. Vaivan määrä suhteessa silminnähtävään lopputulokseen alkaa tuntumaan kohtuuttomalta. Kuitenkin on selvää, että komeimman lumiukon tekee se, joka uskoo prosessiin omien ajatustensa sijaan.

Sama pätee softaprojekteihin, opiskeluun, harrastuksiin, blogaamiseen ja oikeastaan kaikkeen missä haluaa olla hyvä.

Jos usko meinaa loppua, on tärkeää muistaa: Onnistujia ja meitä muita erottaa se hetki, kun muutos alkaa käydä hankalaksi havaita.