Ensitreffit ohjelmistokehityksen alttarilla

Muistatko Ensitreffit Alttarilla -tvformaatin? Siinä joukko asiantuntijoita valitsi paria etsiville ihmisille unelmien puolisoa ja ensikertaa he tapasivat alttarilla vihkivaloja lausuessa. Hemmetin viihdyttäväähän se oli, vaikka lopputulokset eivät loistaneet edes hopeahääpäivään asti.

Kestävämpiä suhteita rakennetaan tietysti paljon yksinkertaisemmin. Lähdetään treffeille. Sitten tehdään se uudestaan ja uudestaan. Löydetään ja ilahdutaan. Joskus vihastutaan ja sitten sovitaan. Tärkeintä on tavata usein, jotta särmät saavat hioutua ja jotain upeaa saisi tilaisuutensa syntyä.

Tämän yksinkertaisen oivalluksen mekin olemme ohjelmistoalalla lopulta omaksuneet. Todellinen ja kestävä arvo ohjelmistohankkeissakin syntyy vain siellä missä asiakas lähtee ensitreffeille tilaamansa tuotteen kanssa. Mieluummin heti kuin huomenna.

Onneksi vasta alttarilla tapahtuvat ohjelmistoalan ensitreffit toistuvat vuosi vuodelta harvemmin ja saamme nauttia laadukkaammista lopputuotteista kohderyhmään katsomatta.

P.S. Kutsun sinut mukaan menestystarinoita takomaan. Jos joskus inspiroidut blogimme ajatuksista saattaa olla, että seuraava Testaaja 3.0 -koulutus muuttaa pysyvästi elämäsi ja urasi lentokorkeutta.