Tag: Suomi

Hunaja. Ai että hunaja on ihanata. Teelusikallisessa on yhden mehiläisen koko elämäntyö kesäisillä kukkakedoilla. Hunaja on herkkua teessä, puurossa ja jopa kahvissa. Se auttaa yskään ja voi jopa loiventaa allergiaongelmia.

Voisimme keskustella hunajasta määrättömästi. Sen hyödyistä ja haitoista, koostumuksesta ja suutuntumasta. Voisimme kirjoittaa siitä ja tehdä tv-dokumentin sen synnystä.

Kaikki tuo työ tuntuu kuitenkin tyhjältä siinä vaiheessa, kun koemme hunajan ihan oikeasti. Hunaja -käsitteen merkitys maailmankuvassamme muuttuu pysyvästi, kun koemme sen konkreettisesti ensimmäisen kerran.

Konkreettiset kokemukset maadoittavat käsitteitä maailmassamme. Meillä ihmisillä on kuitenkin yksi iso ongelma. Käytämme varomattomasti käsitteitä, joilla ei ole hahmoa. Ei mitään maadoituspistettä.

Testausprosessi, liiketoimintastrategia, uskonto, raha, rakkaus, jumala, työhyvinvointi tai esimerkiksi kiky. Ne ovat kokoelma käsitteitä ilman mitään mahdollisuutta kokea niitä ja juuri siksi ne ovat niin vaarallisia. Jäämme ajatustemme armoille.

Olen nähnyt aivan liikaa ihmisiä, jotka istuvat strategiatyöpajoissa näytönsäästäjä naamalla. Minusta softaprojekteissa tulisi laatia musta lista kielletyistä käsitteistä. Huomio tulisi poikkeuksetta suunnata sinne, missä puhutaan ihan oikeista töistä ja toimenpiteistä.

Prosessioksennuksella ei ole oikeasti makua. Hiki ja hihojen kääriminen sen sijaan ovat jotain mihin tarttua.

Mielenhäiriöstä siinä kai oli kysymys. Tein nimittäin eilen illalla ihan pimeän lupauksen. Lupasin kirjoittaa tänään alkavassa European Testing Conferencessa blogitekstin jokaista puheenvuoroa kohti. On the spot. Livenä. En vain tullut ajatelleeksi, että puheevuoroja mahtuu päivään aika monta ja pikkulassakin olisi kiva ehtiä piipahtamaan.

No nyt ollaan täällä ja pakoon ei pääse. Syntyviä blogeja voi seurata Mediumista tai Twitteristä. Making of raitaa syntyy Snapiin.

Tähän olisi toki upeaa keksiä iskevä loppukaneetti, mutta nyt ei ehdi: Suosittelen vain kokeilemaan luovaa työtä kelloa vastaan. Siinä saattaa oppia hyvin konkreettisesti sen, miksi mahdottomalta tuntunut tehtävä oli alunperin vain uskon puutetta.

Vuosi sitten kokeilin oululaisen liikuntakeskus OzMaxin palveluita. Paikka vaikutti mukavalta, treenaaminen sujui kivasti ja asiakkuuden ostaminenkin onnistui mutkattomasti. Olin kovasti ilahtunut.

Ensimmäinen lasku ei kuitenkaan osunut maaliin. Asiakaspalvelu leikki mykkäkoulua eikä vastannut huoleeni 5 erillisestä yrityksestä huolimatta ja sain perintäkirjeen. Turhauduin. Lopulta irtisanoin sopimuksen.

Iloisesti alkanut yhteistyömme päättyi palveluntarjoajan ilmoitukseen, että helmikuun kuukausimaksu tulee vielä maksaa. Koska sopimus. Kiitos ja kumarrus.

Olipa kysymys mistä tuotteesta tahansa, ostopäätös synnyttää suhteen tuotteen ja asiakkaan välille. Tuo suhde on elävä ja sillä on aina suunta. Kohti kukoistusta tai kuolemaa.

Ostopäätös on vain yksi hetki ajassa. Harkinta ja hoito ovat vaiheita tuon hetken molemmin puolin. Suhteen syventymisen ja tuotteen maineen kannalta tapahtumat ostopäätöksen jälkeen ovat näistä kahdesta kriittisempi.

Ihmistä vaivaa aina huoli siitä oliko hänen tekemänsä päätös sittenkään oikea? Voi vain kuvitella, miltä Samsun Galaxy Note 7 -laitteen ostaneesta nykyisin tuntuu aina lentokoneessa.

Tunne ostopäätöksen kannattavuudesta on helpointa varmistaa huolehtimalla hyvästä tuotteesta. Siksi testaus.

Aivan sama mihin markkinaan ohjelmistotuotteesi on tehty. Menestymisesi ratkaiseva tekijä on ostajan fiilis kun kaupat on jo tehty.

Kokoonnuimme eilen iltapalalle keittiön pöydän äärelle. Meillä on iltaisin tapana himmentää valoja ja laittaa kynttilä pöydälle.

Tuli kiehtoo meitä kaikkia. Kynttilän liekki näyttää kutsuvalta ja leikkisältä. Varmaankin juuri siksi Atte kysyi saako siihen koskea?

Totta kai sitä saa kokeilla. Arvaatko mitä siitä seuraa?

Ei tarvita tiedemiestä arvaamaan, että sormen työntäminen liekkiin polttaa aika äkkiä. Sama pätee lipputangon maistamiseen pakkaspäivänä. Jos ihan vähän vain.

Maailma on täynnä täysin ilmeisiä syitä ja niiden seurauksia. Emme me tarvitse speksiä tietääksemme, mitä odottaa.

Älä enää kysy minulta tarvitsenko speksejä aloittakseni testauksen. Aloitan aina siitä, mikä on ihmiselle ilmeistä.

Nyt on niin, että rohkaisen mieleni ja kurkotan kohti tuntematonta, sillä asia on niin tärkeä.

Tammikuu on tyypillisesti tarkoittanut ihmisille U.P.E:tä. Se on lyhenne sanoita Uusi Parempi Elämä. On uudenvuoden lupauksia ja tipatonta tammikuuta. Kuntokuuria ja muita ryhtiliikkeitä.

Tällä kertaa päätin kuitenkin ajatella toisin. Kutsun sinuakin mukaan pieneen ajatuskokeeseen. Kysymys on yksinkertainen. Mikä on osaamisesi ja ammattimaineesi taso tammikuussa 2022? Mitä sellaista teit kuluneiden vuosien aikana, mistä asiakkaat, kilpailijat ja kollegat kertovat kuorossa sankaritarinoita?

Tuo kysymys veti meikäläisen hiljaiseksi.

En usko, että teollisen yhteiskunnan jäänteistä ponnistava tehdasajattelu tuottaa enää pitkään kilpailukykyä kenellekään alallamme. Aasia ja Automaatio ovat muutaneet toimialaamme jo nyt peruuttamattomasti eikä loppua näy. Lisäksi työvälineiden, vaihtoehtojen ja viihdykkeiden ylitsevuotava runsaus hautaa helposti alleen tulevaisuuden työlle olennaisimman asian. Ihmiset.

Olen tutkinut viimeiset vuodet sitä, missä todellinen asiantuntemuksen arvo syntyy ja vastaus ei löydy yksin työtunneista tai teknologioista. Se löytyy kohtaamistemme laadusta. Siitä kuinka energinen, ilahtunut, turvallinen, varma tai iloisesti yllättynyt olo jää ihmisille, joita saamme palvella.

Menestystarinat softakehityksessä ja testauksessa syntyvät ainoastaan toisen halusta ryhtyä kertomaan niitä.

Perustelen saman vielä toisin sanoin: Lääketeollisuuden yksi ylivoimaisesti suurimpia innovaatioita seuraa oivalluksesta, että hoitovasteet nousevat ihmisten kohdatessa. Virittämällä ihmisten kohtaamista, viritetään samalla lääkkeen hoitovastetta. Sama oivallus pätee myös asiantuntemukseemme. Siksi rohkenen väittää, että tulevaisuuden testauksessa on kysymys taiteesta. Art of Testing.

Tekniset taidot ovat tietenkin edellytys, jolla ylitetään onnistumisen kynnys. Sen varaan viritetystä johtajuudesta, menestyksestä ja upeista läpimurroista syntyvät ne tarinat, joita haluamme asiantuntijana, yrityksenä tai yhteiskuntana kertoa.

Keväällä rakennan polun sinne, missä kulkijan jalka ei vielä tähän asti ole usein tallannut. Nyt kutsun sinuakin mukaan. Tässä on ohjelma, jonka tavoite seuraavien 5 vuoden aikana on valmistaa testauksen esitaistelijoiden armeija tulevaisuuden haasteisiin. Sellainen joukko guruja, joista vielä jälkipolvetkin puhuvat silmät loistaen.

Champions of testing.

Olen tiristänyt tähän koko kokemukseni toimialasta ja tulen laittamaan katseen alla kaiken peliin. Hikeä ja kyyneleitä säästämättä!

Jos voisit harkita lukevasi lisää, liitän loppuun tarkemman kuvauksen valmennusohjelmasta. Voisiko tämä sopia jollekin tutullesi?

Tästä lisää aineistoa asian tutkimiseksi: Champions of Testing 2017

Minulla on kollega. Häntä kutsutaan Tohtoriksi ja syystäkin. Mitä testausautomaatioon tulee, niin mies on ratkaissut hämmästyttävällä taidolla ja tarkkuudella mahdottomaksi sanottuja automaatiohaasteita.

Tohtorilta kysytään säännöllisesti ensitapaamisessa mitä työkalua hän käyttää tai suosittelee? Miehen vastaus on niin timanttinen, että hengästyn joka kerta ajatellessani asiaa.

Kyllä ruuvinkin saa seinään vasaralla. Ensin on kuitenkin ymmärrettävä mitä halutaan kiinnittää ja miksi?

Tunnen aivan liikaa asiantuntijoita, jotka aloittavat toimeksiannot työkalu edellä. Rautakaupasta aloitettu työ haaskaa rahan lisäksi aikaa ja tekee todennäköisemmäksi ihan väärät lopputulokset.

Rakastu vasaraan ja alat nähdä nauloja sielläkin, missä niitä ei ole.

Kolme kuukautta sitten suunnittelin jouluostoksia. Suunnittelin samaa myös kuukausi sitten. Lopulta eilen toteutin suunnitelmani 3 tunnin ikkunassa ennen sulkemisaikaa. Enkä muuten ollut asioilla yksin. Suurin osa illasta kului nauttiessa olosta jonossa ja parkkipaikoilla.

Joulu on hiljentymisen ja rauhoittumisen juhla. Eilen syntyi kuitenkin ihan toisenlainen vaikutelma. Hirmuista vauhtia ja touhottamistahan se oikeasti oli.

Usein käy niin, että hiljaisuus ja rauhoittuminen on pelottavaa. Sitä se on pyhänä ja projekteissa. Täytämme aikamme valheellisella vauhdin hurmalla ja jos ei muuten riitä, boostaamme tunnetta kannullisella kahvia.

Teemme tämän vaikka on ilmeistä, miten elämän isoimmat oivallukset ponnistavat voimansa tuosta tyhjästä tilasta nimeltä hiljaisuus.

Isaac Newtoninkin oli ensin istuttava omenapuun alle.

Näin Joulun kunniaksi rohkenen ehdottamaan hurjaa koetta. Entä, jos laittaisit nappikuulokkeet korville ja omistaisit neljä minuuttia itsellesi yhdessä Alan Wattsin seurassa? Ja vaikka olisitkin insinööri, et tällä kertaa uskoisikaan ajatuksiasi vaan keskittyisit siihen, miltä tuntuu?

Katri Helena ja Juha Vainio sävelsivät kohta 40 uotta sitten biisin nimeltä Joulumaa. Jos tänään törmäät tuohon klassikkoon ehdotan Alan Wattsin jälkeen enää yhtä kysymystä. Mistä tuo biisi todella kertoo?

Hyvää ja rauhallista Joulua rakas lukija. Ensivuonna kohtaamme uudestaan.

Viimeviikolla meidän Jaakko sai eteensä asiakkaan tilausdokumentin. Se oli yhden sivun mittainen ja toimii myös varsin pätevästi sopimuksena työhön tarttumiseksi.

Minulle jäi luu käteen

Minä puolestani sain samaan aikaan toisen tilausdokumentin. Se oli yhteensä 76 sivua liitteineen. Kummankaan työn lopputulokset eivät varsinaisesti ole erilaisia. Ainoastaan tilaaja on.

Ei varmasti tarvitse kauaa arvailla, kumman tilaajan kohdalla työt alkavat nopeammin? On todennäköistä, että Jaakon projektissa ensimmäiset tulokset ovat tiskissä kauan ennen kuin meikäläinen on edes ehtinyt kahlata sopimusnipun loppuun asti.

Välillä tuntuu, että neuvottelun tärkein tehtävä on päässyt yrityksissä unohtumaan. Neuvottelun tehtävä ei ole tuottaa sopimusta, vaan saada yhteistyö alkuun. Mieluummin silloin, kun työn tuloksista vielä on tuoretta etua kaikille.

Jos neuvottelun tärkein lopputulos on yhteistyö, niin mikä sitten on sopimuksen tärkein tehtävä?

Sopimuksen tärkein tehtävä on tarvittaessa tasoittaa tie takaisin neuvotteluprosessiin.

Ajoin hämärtyvässä illassa Haaparannasta Ouluun. Täytyy myöntää, että vähemmän pitkiä matkoja ajaneena kaupunkilaisena pimeällä pätkällä ajaminen viritti aistit äärimmilleen. Joku ehkä sanoisi, että jännitti.

Siinä ajellessa tein pienen ajatusleikin ja ehdotan, että teet itse saman. Kuvittele, että ajat autolla. Pimeässä. Ei ajovaloja. Ei katuvaloja. Ei mitään. Pelkkää pimeää. Pelottaako? Ei, et voi pysähtyä. Nyt on vain ajettava.

Tiedät, että ajat autoa ja että auto liikkuu. Näet ehkä mittarista nopeuden, mutta et yhtään tiedä missä olet. Et ainakaan ennen kuin olet jo ajanut kolarin tai ojaan. Mihin olet menossa? Tuleeko risteys? Onko edessä mutka tai esteitä, kuten muita autoja, jalankulkijoita, lapsia, poroja, hirviä jne. Pitäisikö hiljentää vauhtia? Tai kääntää rattia?

Aika harvat ajavat autoa näin, vaan haluavat käyttää vähintäänkin ajovaloja ja mieluiten vielä pitkiä valoja. Kuitenkin moni ohjelmistoprojekti ajaa usvaisessa yössä joko pimeänä, parkkivaloilla tai korkeintaan ajovaloilla. Sanoisin, että melko tyhmänrohkeaa!

Ohjelmistotestauksen tehtävänä on tuottaa tietoa paitsi nykytilasta, myös edessä vaanivista vaaroista. Mitä enemmän erilaisia testauksen osa-alueita lisäät ohjelmistoprojektiisi, sitä enemmän saat elintärkeää tietoa. Onko sinun ohjelmistoprojektisi valokeila riittävä?

Mistä bugit tulevat? Useimmille on selvää, että bugeja syntyy muuallakin kuin koodarin näppäimistöllä: vajaa tai vanhentunut speksi, väärinymmärrykset asiakkaan ja toteuttajan välillä, ennakoimattomat eri järjestelmän osien yhteentoimimattomuudet ovat esimerkkejä.

Mutta suurelle osalle meistä on hieman vaikeampi mielen loikka ymmärtää, miten useimmilla virheillä ei ole vain yhtä syntysyytä.

Puutteellinen speksi ei ole ainoa syy miksi ominaisuus tulee väärin koodatuksi, muita mahdollisia syitä on kiire jonka vuoksi epäilyttävät kohdat jäävät varmistamatta, varsinkin kun kyseisestä asiasta kaiken tietävä asiantuntija eli oraakkeli on jostain syystä tavoittamattomissa juuri silloin kun vastauksia kaivattiin.

Viimeisin muutos ennen bugin ilmaantumista saattaa olla triviaali, mutta kaikkien muiden “melkein oikein” toimivien koodirivien jatkoksi asetettuna on juuri se kuuluisa kamelin selän katkaiseva korsi.

Korjattujen bugien ruumiinavaus eli post mortem voi olla hyödyllinen työtapa, kun selvitetään mitä osa-alueita ohjelmistotuotannon prosessissa olisi syytä parantaa. Koska resurssit ovat rajalliset, kaikkia mahdollisia korjaustoimenpiteitä ei tietenkään ehdi tai edes kannata yrittää korjata. Mutta jos löytyy osa-alue, joka toistuvasti on mukana bugeja synnyttämässä, sen parantamiseen kannattaa panostaa.

Ihminen puutteineen on aina osallisena siihen miksi bugi on päässyt syntymään. Yksin hän ei kuitenkaan juuri koskaan ole se perimmäinen syy virheeseen. Silloinkin kun yksittäinen ammattilainen on monen bugin synnyssä mukana, ei tilannetta ratkaise syyllistäminen.

Se, mitä hän tarvitsee, on apua.

Syyllistäminen ei saa aikaan kuin puolustusreaktioita ja stressiä. Virheiden kokonaiskuvan selvittäminen ja siihen liittyvien tekijöiden parantaminen viestii että ihmistenkin annetaan oppia virheistään.

Oikean palautteen saatuaan ihmiset ovat itsensäkorjaava systeemi. Niin bugien syntysijoillakin tulee lopulta hiljaisempaa.