Kaiken nerokkaana ja erityisenä pitämämme ajattelumme alla olemme eläimiä. Eläiminä olemme taipuvaisia muodostamaan yhteisöjä. Se on ollut elinehtomme aina siitä hetkestä lähtien, kun ensimmäinen tietoisuuden valo välähti sen elämänmuodon himmeissä silmissä, jota kutsumme kantaisäksemme. Olemme yksilöinä vähäisiä olentoja luonnon kiertokulussa, mutta joukkona luomme voimia, jotka kirjaimellisesti muokkaavat maailmaa ympärillämme. Yhteinen luomistyömme sisältää kaiken sen potentiaalin, mitä niin kutsutun luojammekin potentiaali on.
Jossain matkan varrella olemme kuitenkin unohtaneet sen.
Saavutuskeskeinen ajattelumme, yksilöiden palkitsemiseen tähtäävä ja ikuiseen portaiden kiipeämiseen viritetty yhteiskuntamme on vuosien mittaan alkanut rapauttamaan ympäristöämme ja ennen kaikkea meitä itseämme. Valtapelit, varmuuden tavoittelu, säännöt, suunnitelmat, ehdot ja vaatimukset ovat alkaneet määritellä meitä sen sijaan, että me määrittelisimme niitä. Ihmisestä on tullut osa mekaanista koneistoa. Osa, joka on tarpeen vaatiessa helposti vaihdettavissa, jotta koneisto pysyy liikkeessä. Olemme luoneet hirviön, joka imee energiaamme oman maailmansa ylläpitämiseksi. Koska kaikki haluavat olla jollain tavalla tärkeitä ja pitää kiinni omasta menestyksestään ja turvallisuudestaan, yksinkertaisista asioista kasautuu nopeasti ylettömän monimutkaisia.
Merkittävä osa monimutkaisista asioista yhteisöissämme ovat todella merkittävän yksinkertaisia.
Ne asiat, jotka eivät objektiivisen tarkastelunkaan jälkeen ole vielä yksinkertaisia, ovat luonnostaan kompleksisia. Luonnolla on kuitenkin omat tapansa hoitaa asiat siten, kuin ne vaativat hoitamista. Luonnollisessa organisaatiossa jokainen yksilö asettuu mielellään sille paikalle, joka hänen todelliselle luonnolleen sopii. Paikalle, joka palvelee vilpittömästi kokonaisuutta hänen omilla taidoillaan. Toiset ovat koodaajia, kolmannet testaajia, neljännet myyjiä ja viidennet johtajia… Harva kuitenkaan muistaa päivänsä aikana ajatella sitä, mitä me kaikki olemme ensimmäisinä. Olemme eläimiä, jotka tukeutuvat toisiinsa, jotka heijastavat oman kuvansa toisistaan, joiden elämänlaatu on suoraan suhteessa niiden ihmisten elämänlaatuun, kenen kanssa he jakavat samoja uskomuksia ja viettävät aikaansa.
Managerit, pomot, päällepäsmärit ja kaiken maailman turhantärkeiksi määritellyt asemat ja tittelit ovat menneen talven lumia. Perinteinen organisaatio makaa kuolinvuoteellaan, odottaen viimeistä henkäystään. Sen tuhkista on kuitenkin mahdollista nousta jotain paljon hienompaa, paljon arvokkaampaa ja paljon todellisempaa. Yhteisön ja yksilöiden todellinen arvostus ja hyväksyminen – yksilön toiminta ilman pyrkimyksiä olla enemmän oikeassa kuin toinen – luo maaperän entistä kauniimpien kukkien kasvamiseen. Kuten allekirjoittaneen suosikkisarjan Doctor Who:n päähenkilö Tohtori itse asian ilmaisee:
Ihmisen edistystä ei mitata teollisuudella, vaan elämän arvostuksella. Tarpeettoman elämän. Elämän vailla etuoikeuksia.
Tarpeettomimman elämän arvo on sama kuin tarpeellisimmankin. Se määrittää aikakauden. Se määrittää lajin.
Seuraavalla kerralla kun mietit, kenen vastuulla jonkin asian onnistuminen softaprojektissasi (tai missä tahansa elämäsi osa-alueella) on, voit olla huoletta koska kerron sinulle nyt suurimman salaisuuden, mitä yhteiskuntamme ei sallisi kenenkään kertovan: Sinun vastuullasi, rakas ystävä. Tee täydellisen omavoimaisesti se mikä on oikein, palvelee arvottamatta kaikkia muita ja on myös tarpeen tehdä, vieläpä kyselemättä keneltäkään lupaa. Toisin kuin sinulle on aina uskoteltu, yksikään toinen ihminen ei ole minkäänlaisessa valta-asemassa sinuun nähden, etkä myöskään sinä toisiin nähden. Saatat kokea voimakasta vastatuulta tehdessäsi sen minkä teet, mutta voit ehkä samalla tuntea raikkaan tuulahduksen kasvoillasi jostain sellaisesta, jota myös elämäksi kutsutaan.
Ohjelmistotestaus.fi 