Author: ohjelmistotestaus

Bostonilainen hopeaseppä Paul Revere laukkasi hevosellaan. Oli yö, mutta hänellä oli kiire. Reveren luo oli tullut tallipoika, joka oli kuullut erään brittiupseerin toteavan toiselle helvetin repeävän seuraavana päivänä. Viesti ei ollut ainoa laatuaan. Myös muut olivat kertoneet matalalla äänellä keskustelevista sotilaista ja Bostonin satamassa oli sota-alusten luona havaittu runsaasti liikehdintää. Iltapäivään mennessä Revere oli tullut vakuuttuneeksi siitä, että britit aikoivat tehdä huhutun liikkeensä ja marssia Lexingtoniin valloittaakseen kapinallisten asevaraston.

Elettiin vuotta 1775. Brittihallintoa vastustaneiden patrioottien viestinviejä hyppäsi ratsunsa selkään Bostonissa ja lähti kohti Lexingtonia. Matkalla hän pysähtyi kyliin, koputti oviin, levitti viestiä ja kertoi yhteisöjen johtajille brittien aikeista. Kirkonkellot alkoivat kumista, rummut päristä ja tieto levisi laajalle salamannopeasti, kun paikalliset lähetit lähtivät omille ratsastuksilleen. Yhdeksään mennessä aamulla jo liki sadan kilometrin päässä Bostonista sijaitsevan Ashbynkin asukkaat olivat tarttuneet aseisiin. Kun britit huhtikuun yhdeksäntenätoista päivänä sitten aloittivat marssinsa, kohtasivat he yllätyksekseen raivoisaa vastarintaa. Yhdysvaltain Vapaussota oli alkanut.

Samaan aikaan Reveren kanssa yöratsastuksen aloitti myös William Dawes. Hän ratsasti yhtä monta kilometriä, yhtä monen kylän halki, mutta siitä huolimatta kylät tulivat yllätetyksi. Miten Reveren vastaava suusta-suuhun-viesti onnistui leviämään metsäpalon lailla, kun taas Dawes epäonnistui?

Mikä tahansa sosiaalinen epidemia vaatii levitäkseen erityislaatuisilla lahjoilla varustetun henkilön tai tiimin. Kirjassaan The Tipping Point Malcom Gladwell jakaa tällaisilla lahjoilla varustetut kolmeen ryhmään: Liittäjiin, tiedon kerääjiin ja myyjiin. Siinä, missä liittäjillä on poikkeuksellisen laaja sosiaalinen verkosto, johon he levittävät saamaansa tietoa, osaavat tiedon kerääjät yhdistellä hallussaan olevaa informaatiomäärää. He tietävät, mistä saa parhaat diilit, mikä reitti on nopein tai mitä automerkkiä ei ainakaan kannata ostaa. Huomionarvoista on, että he käyttävät tietojaan kernaasti muiden auttamiseen. Myyntimiesten vahvuus on puolestaan kyky suostutella ja saada tarinat uppoamaan epävarmaankin maaperään. Paul Revere oli poikkeus. Hänessä yhdistyivät kaikki nämä ominaisuudet.

Miten muoti-ilmiöt syntyvät? Mitä on trendiravintoloiden taustalla? Mistä tiimityön tasoa korottavat ajatukset saavat alkunsa? Kuinka idea paremmasta prosessista menisi läpi? Kannattaako tämä bugi korjata?

Ideat lähtevät vain harvoin lentoon istumalla toimistossa ja rakentelemalla strategioita. Jos et itse ole Paul Revere, tarvitset ensimmäiseksi ystäviä. Valikoidun valiojoukon kaikkien kolmen lajin edustajia. Liittäjän, kerääjän ja myyjän. Osaatko jo nimetä omasi?

Ideakin voi olla epidemia. Kysymys on vain siitä saatko siirrettyä sen oikeiden ratsastajien käsiin.

Kuulostaako tutulta: löydät mehukkaan bugin, mutta hetken päästä et muista, mitä tapahtui ennen löydöstä. Sitten onkin työn ja tuskan takana toistaa työvaiheita
ja pohtia, mitkä siihen bugiin lopulta johti.

Mikä ratkaisuksi? Kynä ja muistikirja? Videokamera? No ei ole väliä, kunhan dokumentoi.

Dokumentointi ei ole tärkeää vain hetkellisen muistinmenetyksen varalta. Kuvittele itsesi testaus-sessioon, jossa et löydä yhden yhtä bugia. Mitä voit raportoida sellaisesta sessiosta? Menetkö tyhjin käsin asiakkaan eteen vai kannattaisiko sen sijaan kuljettaa mukana kynää ja paperia?

Videolla Tuna jakaa parhaat vinkkinsä dokumentointiin:

1. kirjoita mitä on tehty: mitä toimintoja käytetty, mitä nappeja klikattu, millaista dataa syötetty.
2. kirjoita ylös uudet testausideat (vaikka idea olisi kuinka rokkaava tahansa, sekin unohtuu, usko pois)
3. listaa avoimet kysymykset
4. ota ylös, mitä uutta on löytynyt
5. kommentoi, miten testisessio meni
6. ja jos bugeja löytyy, niin kyllähän nekin on hyvän testaajan etiketin mukaan kirjattava ylös

Tsekkaa videolta vielä tarkemmat perustelut ja käytännön vinkit kuhunkin kohtaan, niin timanttinen (eli täyttä asiaa oleva) muistiinpanovihko ei ole enää kaukainen haave.

Pst! Paras Testauskurssi on saanut jatko-osan. Liity mukaan ilmaiseksi: https://testauskoulutus.fi/aamuqaqa/
Saat viikottain meiliisi videomateriaalia laadunvarmistuksesta ja testauksesta – ilman spämmiä!

Erään kokeen osallistujia pyydettiin laskemaan sanomalehdessä olevat kuvat. Kuvia oli 43, ja suurin osa koehenkilöistä laski kuvat minuuteissa. Sivulla kaksi oli suuri ilmoitus, jossa luki: ”Lopeta laskeminen, lehdessä on 43 kuvaa”. Yksikään ei huomannut ilmoitusta. Lehdessä oli myös toinen, puolen sivun ilmoitus: ”Lopeta laskeminen, kerro kokeen järjestäjälle löytäneesi tämän ja saat 250 000 dollaria”. Yksikään osallistujista ei kiinnittänyt huomiota ilmoitukseen.

Sama juttu toistuu legendaarisessa koripallovideossa. Muistatko sen, missä katsojan tulee laskea syötöt valkoisen tiimin kesken? Oikea vastaus oli 17, mutta näitkö sen tanssivan gorillan kaiken keskellä?!

Hertfordshiren yliopiston psykologi Richard Wisemann on vuosikymmenen ajan tutkinut ihmisten käsitystä onnekkuudestaan. Hän halusi selvittää, toimivatko itseään onnekkaana pitävät henkilöt eri tavoin kuin ne, jotka pitivät itseään oman elämänsä akuankkoina. Kävi ilmi, että erot olivat suuria.

Wisemann järjesti identtisen koetilanteen itseään onnekkaana ja epäonnekkaana pitäville henkilöille. Kahvilan lattialle oli pudotettu seteli ja pöytään istutettu liikemies. Onnekkaana itseään pitävä mies astui kahvilaan, poimi huomaamansa setelin, osti kahvin ja istui liikemiehen pöytään. Kun kuppi oli tyhjä, pöydässä oli virinnyt mielenkiintoinen keskustelu ja käyntikortit vaihdettu. Epäonnekkaana itseään pitävä nainen ei huomannut rahaa sisään astuessaan ja istui liikemiehen pöydässä hiirenhiljaa koko kahvinsa ajan. Hän suoritti kokeen järjestäjän antaman tehtävän täydellisti ja keskittyi vain siihen.

Miksi ilmoituksia tai gorillaa on niin vaikeaa huomata? Mikä tekee toisista näennäisesti onnekkaampia kuin toisista?

Kyse on pohjimmiltaan ihmisen rajallisesta huomiokyvystä. Tietoinen mieli käsittelee informaatiota hyvin hitaasti. Osa tutkimuksista on jopa onnistunut pelkistämään tämän numeroksi. 8-40 bittiä sekunnissa. Aistihavaintojen virta sen sijaan tulee huonoillakin vehkeillä varustetussa kropassa vähintään 4K resoluutiolla ja monikanavalähetyksenä. On aivan luonnollista, että aivot joutuvat deletoimaan suurimman osan sisään tulevasta tiedosta.

Ratkaisevaa ei ole pyrkiä käsittelemään yhä isompaa määrää aistien tarjoilemaa informaatiota vaan oppia virittämään vastaanotin oikealle taajuudelle. Usein on niin, että tuurikin tottelee havaintokykyä. Havaintokyky puolestaan on taito, jota on helppoa harjoitella varsin yksinkertaisin tavoin.

1. Aloita loppu mielessä: Keskittyminen tehtävään kyllä varmistaa sen suorittamisen, mutta samalla se rajaa kaistaamme tarttua ympärillä oleviin uusiin ideoihin ja ilmiöihin. Ole siis huolellinen tavoitteen päättämisessä.
2. Esitä kysymyksiä: Huomion suuntaamisessa kysymykset ovat yksi tehokkaimmista työkaluistamme. Jos et usko voit kokeilla esimerkiksi, minkälainen ero syntyy syventymällä näihin: ”Mikä tänään vituttaa?” ”Mistä asiasta olen erityisen ylpeä elämässäni?”
3. Raivaa aikaa aisteille: Runnoessamme kahvin ja kiireen kanssa kohti tavoitetta ohitamme odottamattomat mahdollisuudet ja usein myös riskit. Siksi opetan aina lapsille, että ensimmäiseksi suojatien kohdalla pysähdytään. Sitten katsotaan molempiin suuntiin ja koulumatkan korkeista pensaista johtuen vielä varmuuden vuoksi kuunnellaan onko autoa tulossa.

Mies, joka Wisemannin kokeessa löysi rahaa ja kohtasi potentiaalisen bisneskumppanin paitsi uskoi onneensa, myös tarjosi sille tukensa. Tuurilta vaikuttavat tasonkorotukset tulevat pienistä lähteistä. Tärkeintä on oppia virittämään peli niin, että talo voisi jäädä lopussa voiton puolelle.

Tällainen pienten sääntöjen päätösmalli on syytä suunnitella ajoissa, jo kauan ennen kuin joukot telttoineen on pakattu koneeseen ja lennätetty vihamieliselle maaperälle. Se voi pelastaa paitsi päivän myös parhaimmillaan hengen, bisneksestä puhumattakaan.

Lentävä linnoitus oli yksi yhdysvaltain ilmavoimien kunnianhimoisimmista hankkeista 1930-luvulla. Kyseessä oli maailmansodan tarpeisiin valmisteilla oleva pommikone, jonka piti kääntää pelilauta päälaelleen. Kapteeni Pete ’Ployer’ Hill miehistöineen toimi testaustiiminä rutiinilennolla. Jokin meni kuitenkin pahasti pieleen. Kone syöksyi maahan ja miehistö menehtyi.

Kokemuksesta kauhistuneena Boeing käynnisti mittavan onnettumuusanalyysin. Tutkinta paljasti, että onnettomuuden taustalla oli inhimillinen unohdus. Miehistö oli unohtanut vapauttaa siivekkeiden asennossa pitämiseksi tarkoitetut tukirakenteet. Uudentyyppisen lentokoneen monimutkaisuus ylitti ylivoimaistenkin pilottien kyvyt. (Lue lisää tästä tarinasta)

Tasonkorotuksilla on kuitenkin tapana seurata tragedioita. Nyt lentoteollisuus on kiistatta maailman turvallisin matkustusmuoto.

Nokian tuho ja nousu noudattavat samankaltaista käsistä. Luin juuri Risto Siilasmaan Paranoidi Optimismi -kirjan. Jäin suu auki ihmettelemään, miten nopeasti kaikki lopulta kävi.

Maailmanlaajuisesta markkinajohtajasta konkurssihuhujen kohteeksi oli vain kahden vuoden matka. Palavalta lautalta ei ollut enää pitkä matka puhelinbisneksen hätälaukaisimen vetämiseen. (Lue lisää tästä tarinasta)

Tasonkorotuksilla on kuitenkin tapana seurata tragedioita. Tänään Nokia on vain ohuella marginaalilla maailman toiseksi suurin verkkoinfran toimittaja ja työllistää 101.083 ihmistä kansainvälisesti.

Kesän 2007 piti olla 25-vuotiaalle Marissa Jaakolalle unelmien täyttymys. Vastavalmistuneena, merkonomin tutkinto taskussa hän sai elämänsä tilaisuudelta kuulostavan työtarjouksen asianajotoimistosta. Kansainvälinen työ ja kokemuksia tarjoavat haasteet lupasivat hyvää. Esimiehen kanssa tehty Työmatka Tunisiaan kuitenkin muuttui painajaiseksi. Yhdessä iltapäivässä Marissa päätyi unelmien työstä ihmiskaupan uhriksi. (Lue lisää tästä tarinasta)

Tasonkorotuksilla on kuitenkin tapana seurata tragedioita. Kuin ihmeen kaupalla Jaakola selvisi vankeudesta takaisin suomeen. Tänäpäivänä hän on kertonut tarinansa jo kirjan ja elokuvankin muodossa. ”Jos yksikin ihminen välttää saman kohtalon tai vapautuu tämän ansiosta, olen kiitollinen” hän sanoo.

Seuraava talouden taantuma tai disruptio toimialassa, jossa työskentelemme tulevat aivan vastaavalla tavalla tarjoamaan tragedoita ja niiden jälkeen tilaisuuksia tasonkorotuksille. Tragedioita on joskus hyvin vaikeaa välttää, mutta onneksi peliä voi virittää niin, että tasonkorotukset tulevat todennäköisemmin.

Esimerkiksi useimmat ihmiset keneltä kysyn koneoppimisesta tai tekoälystä testauskonferensseissa ovat sitä mieltä, että se tulee muuttamaan perustavalla tavalla heidän toimialaansa tai työelämäänsä. Siitä huolimatta vaikuttaa siltä, että vain noin yksi sadasta on yrittänyt tietoisesti opiskella, mistä koneoppimisessa on konepellin alla kysymys. Eikö olekin omituista?

Tämän tietäen, mihin kohtaan kalenterissasi voisit priorisoida aikaa todennäköisyyksien peukaloimiseen puolellesi?

Mitä eroa on testaamisella ja testailulla? Kumpi viittaa tavoitteelliseen työhön?

Kun testaus painottuu listatyömäisen tarkistuksen (eli todistusaineiston tuottamisen) puolelle, myös raportointikäytännöt ovat vakiintuneita. Pyörää ei siis tarvitse keksiä uudelleen, sillä tarkistettavat asiat ovat usein etukäteen määritelty. Listan kanssa on myös helppo lähteä raportoimaan.

Saalistuksessa tehtävä ei olekaan niin helppo. Silloin tehtävänä on löytää piileviä bugeja, jotka mahdollisesti pilaavat bisneksen. Mutta miten tästä ”villin lännen” testauksesta voi kertoa niin, että se vakuuttaa myös kuulijan?

Kysy ensin: ”Paljonko aikaa käytettävissä?”. Hahmoton pilvi saa tämän kysymyksen avulla ensimmäiset rajansa. Sen jälkeen pilko tämä pienempiin aikaikkunoihin. Ja jotta meillä on kokonaisvaltainen kuva siitä, mitä ollaan tekemässä, tulee kaikille aikaikkunoille antaa tavoite.

Aikaikkunat eivät helpota pelkästään oman työnteon hahmottamista – ne helpottavat myös raportointia. Täten, kun joku kysyy mitä olet tehnyt, vastauksesi ei ole ”oon vähän testaillut tässä”, vaan voit kertoa yksityiskohtaisesti, mitkä osa-alueet ovat jo kondiksessa, mitä on juuri nyt työn alla ja mitä on vielä tulossa.

Katso videolta tarkemmat vinkit!

Pst! Paras Testauskurssi on saanut jatko-osan. Liity mukaan ilmaiseksi: https://testauskoulutus.fi/aamuqaqa/
Saat viikottain meiliisi videomateriaalia laadunvarmistuksesta ja testauksesta – ilman spämmiä!

Olin joitakin viikkoja sitten Nordic Business Forumin penkkirivistössä innokkaana kuunteluoppilaana. Lavalla komeili toinen toistaan parempia puhujia, kenen aiheet osuivat ja upposivat täysillä taas kerran. Isona nimenä kaksipäiväisen rutistuksen päätteeksi lavalle ilmestyi presidentti Barack Obama. Herralla oli paljon kiinnostavaa asiaa, joista mieleeni jäi kaikumaan tärkeimpänä yksi lause (vapaasti suomennettuna, henkilökohtaisella muistijäljellä maustettuna): “Työkalut globaalien ongelmiemme selättämiseen ovat olleet jo jonkin aikaa olemassa, mutta ihmisten välinen sosiaalinen dynamiikka estää sen.”

Me ihmiset saisimme meitä kohtaavat globaalit ongelmamme korjattua jo tänään, jos vain haluaisimme. Emme kuitenkaan halua.

Väite saattaa tuntua röyhkeältä ja jopa törkeältä. Tokihan me kaikki sanomme yhteen ääneen, että haluamme korjata viat ja vääryydet tästä pienestä pallosta, jolla toistaiseksi elämme. Kun asiaa tarkastelee lähemmin, niin sanojemme alta alkaakin paljastumaan iso nippu erilaisia intressejä niin henkilökohtaiselta kuin kollektiiviseltakin tasolta. Kysymme usein ensimmäisenä: “Mitäs hyötyjä ja riskejä tästä on sitten minulle?” Ja jos joku meistä sattuukin olemaan todella halukas ja valmis auttamaan, naapuri ei välttämättä olekaan. Olemme luoneet kasan tekosyitä, jotka estävät yhteen hiileen puhaltamisen. Raha ja valta ovat niistä suurimpia. Asioiden ylimääräinen mutkistaminen ajattelun kautta tulee heti perässä.

Pelastusteot vaativat aina uhrauksia toisaalla. Jos olisimme valmiita tekemään näitä uhrauksia, olisimme jo korjanneet köyhyyden, nälänhädän, liikakansoituksen, sotimisen ja ehkä jopa saaneet ilmaston liikalämpenemisenkin hallintaamme. Jos todella kaikki maailman ihmiset päättäisivät juuri tällä hetkellä, että kaikilla Telluksen olennoilla on oleva hyvä elämä nyt ja jatkossa, saisimme sen tapahtumaan viimeistään seuraavan 24 tunnin kuluessa. Ihmisten välinen sosiaalinen dynamiikka vain aiheuttaa sen tapahtumisen suhteen pienehköä kitkaa.

Meillä ihmisillä on erityinen kyky saada aikaan elämää palvelevia ihmeitä, kun asetumme yhteisen tavoitteen taakse. Samalla meillä on kyky kylvää kaiken järjen ylittävää tuhoa ja kärsimystä.

Ja miten tämä liittyy softabisnekseen ja testaukseen? Tasan samalla tavalla. Mittakaava on ainoastaan niiden tapauksessa hieman pienempi. Ennen kuin pelaat seuraavat korttisi, mieti teetkö sen henkilökohtaisten intressiesi vai isompaa ihmisjoukkoa palvelevien tekojen ja sanojen kautta.

Mikäli lava-alueelta olisi aikoinaan löytynyt yksikin ruskea M&M-karkki, olisiko se huonontanut Van Halenin soundia? Silti ruskeat karkit oli raiderissa esityksen peruuntumisen uhalla kielletty. Mitä olisi pahimmillaan voinut tapahtua, jos Mariah Careyn kiertueelta olisi puuttunut pureksitun purukumin roskiin vienyt assistentti?

Kun menestys nousee päähän, alkaa ihminen usein suoltaa kohtuuttomia vaatimuksia. Vaatimuksille ei yleensä ole mitään järjellistä perustetta, mutta silti niitä käytetään do/or die –tyyppisinä ultimatumeina. Ne eivät ole faktapohjaisia faktoreita, jotka jollain tavoin parantaisivat vallitsevaa tilannetta, vaan vallankäyttöön sidottuja periaatteita, joilla toinen alleviivaa omaa asemaansa.

“Kaikkivoipaisuudestaan hurmaantuneita löytyy bisneksessä pöydän molemmilta puolin”

Näiden piirteiden myrkyllisyydestä huolimatta kaikkivoipaisuudestaan hurmaantuneita löytyy bisneksessä pöydän molemmilta puolin. On niitä, joiden mielestä maksajan ominaisuudessa on oikeutettu mihin tahansa, mutta myös niitä, jotka omista kyvyistään vaikuttuneina ajavat projektit rotkoon ympärillä vilkkuvista varoitusvaloista huolimatta.

Usein juuri ylimielisyys on ollut historiallisten konfliktienkin takana. Oireet ovat monimuotoiset. Huonokuuloisuus, muiden vähättely ja halveksunta sekä asioiden kieltäminen tiivistyvät usein oudoiksi periaatteiksi. Ja juuri periaatteissa on helppoa mennä liian pitkälle.

Vai mitä mieltä olet Espanjan ja Portugalin kuningas Filip III:sta, joka astui valtaan 1500-luvun lopulla? Isänsäkin mielestä vallankäyttäjäksi kykenemätön Filip III oli koonnut ympärilleen näyttävän hovin ja keskittyi ennen kaikkea kuninkaalliseen elämäntyyliin. Eräänä talvi-iltana, kun Filip III istui takkansa äärellä lämmittelemässä, alkoi roihu puiden lisäämisen jälkeen hivotella kuningasta. Siirtymisen sijaan kuningas lähetti hoviväkensä etsimään virkailijaa, jonka tehtävänä oli siirtää hallitsijan nojatuolia. Virkailijaa ei kuitenkaan löytynyt ajoissa, joten Filip III paloi hengiltä. Periaatteen mies sanon minä.

Milloin viimeksi tarkastelitte tiiminne testausta kriittisesti, todellisen tarpeen tulokulmasta?

Onko tämä testitapaus juuri ruskea M&M vai välttämätöntä todistusaineistoa vaikkapa tietosuoja-asetuksen toteutumisesta?

Testaus on kahden työlajin summa, tarkistuksen ja saalistuksen. Mutta miten työt tulisi priorisoida näiden kahden lajin välillä?

Asiaa auttaa huomattavasti, jos liiketoiminnan riskit on etukäteen tunnistettu.

Mahdollisia keissejä on karkeasti jaoteltuna kaksi:

1. Kun riskit ovat korkeat ja resurssit ovat rajalliset, kannattaa panostaa tarkistukseen. Tässä korissa liiketoimintaa uhkaavat riskit liittyvät yleisesti sopimuksiin, lainsäädäntöön, standardeihin tai asetuksiin.
2. Silloin, kun liiketoiminnan riskit liittyvät asiakkaiden hankintaan tai hoitamiseen, niin fokus on saalistuksessa, koska olennaisena kiinnostuksen kohteena on löytää asiat, jotka saattavat estää ihmistä innostumasta tuotteesta.

Riskien tunnistaminen auttaa siis niukkojen ja rajallisten resurssien priorisointiin. Muista, että tarkistus ja saalistus ei ole joko tai maailma. Videolla jaamme muutaman käytännön esimerkin, check it out!

Pst! Paras Testauskurssi on saanut jatko-osan. Liity mukaan ilmaiseksi: https://testauskoulutus.fi/aamuqaqa/
Saat viikottain meiliisi videomateriaalia laadunvarmistuksesta ja testauksesta – ilman spämmiä!

Softaprojektien kentillä törmää valitettavan usein tilanteisiin, missä asioiden tekeminen on 1) jonkun toisen henkilön vastuulla tai 2) ei kenenkään vastuulla. Molemmat tilanteet tuottavat harmillisia viivästyksiä, turhaa asioilla pallottelua, ja kovin usein myös pallojen tipahtamista. Sen sijaan, että alkaisin itse tarinoimaan tämän enempää vastuun aiheesta, teenkin tilaa Charles Osgoodin kirjoittamalle nerokkaalle runonpätkälle:

There was a most important job that needed to be done,
And no reason not to do it, there was absolutely none.
But in vital matters such as this, the thing you have to ask
Is who exactly will it be who’ll carry out the task?

Anybody could have told you that Everybody knew
That this was something Somebody would surely have to do.
Nobody was unwilling; Anybody had the ability.
But Nobody believed that it was their responsibility.

It seemed to be a job that Anybody could have done,
If Anybody thought he was supposed to be the one.
But since Everybody recognized that Anybody could,
Everybody took for granted that Somebody would.

But Nobody told Anybody that we are aware of,
That he would be in charge of seeing it was taken care of.
And Nobody took it on himself to follow through,
And do what Everybody thought that Somebody would do.

When what Everybody needed so did not get done at all,
Everybody was complaining that Somebody dropped the ball.
Anybody then could see it was an awful crying shame,
And Everybody looked around for Somebody to blame.

Somebody should have done the job
And Everybody should have,
But in the end Nobody did
What Anybody could have.

Seuraavan kerran kun tunnet, että jotain tärkeää pitäisi tehdä, mutta et tiedä kenen se kuuluisi tehdä, kokeile tehdä se itse! Koska sinun kokemuksesi siitä, mitä myös elämäksi kutsutaan, on vain ja ainoastaan Sinun vastuullasi. Miksi antaisit kenenkään muun päättää siitä?