Tag: Suomi

Tervehdys Guru,

Kirjoitan sinulle, koska asia on niin tärkeä. Tulevina vuosina haluan todistaa hämmästyttäviä menestystarinoita, jotka alkavat juuri sinusta.

Yritykset eivät koskaan osta apuasi. Ihmiset saattavat joskus ostaa. Tässä ei ole poikkeuksia.

Ihmiset voivat ostaa apuasi kahden syyn toteutuessa. Jos he tietävät sinun olevan olemassa ja samaan aikaan he tuntevat luottavansa sinuun.

Et voi synnyttää luottamusta, jos sinua ei tunneta.

Ensin on tutustuttava. On siis tarjottava tuntemattomille mahdollisuus löytää sinut ja se mitä osaat.

Joskus sanomme, että ensivaikutelma on tärkeä. Sanomme, että sitä on vaikeaa muuttaa myöhemmin. Tuohon ajatukseen tarttuminen on vaarallista, sillä epävarmuus saa jalansijan siinä mitä teet. Alkaa helposti pelottaakin.

Kokonainen asiantuntijatyön yhtälö kompastuu jo ennen alkuaan. Useimmat ihmiset eivät nimittäin peloissaan tuota vaikutelmaa laisinkaan. Edes heidän nimensä ei jää mieleen.

Ensivaikutelma on ammattimaineen ensimmäinen edellytys, mutta peli käy yhä epäreilummaksi. Ammattimaineesi rakentuu toisten ihmisten hiljaisten odotusten ja polarisoituneen ajattelun varaan jo kauan ennen kuin ilmestyit paikalle.

Siitä huolimatta vaihtoehtoja ei ole, sillä ihmiset ostavat apuasi ainoastaan kahdesta syystä.

Asiantuntijuuden käsityöläisenä edustat aina ensin itseäsi. Asiakkaidesi arvokkaimmat yrityssalaisuudetkin ovat aina sinun käsissäsi, eivät esimerkiksi edustamasi yrityksen käsissä.

Siitä on hyötyä, jos yrityksesi sattuu olemaan maineikas. Kuitenkin tärkein kysymys on se kenen vastuulla on hyödyntää omaa ja työnantajan nimeä uusien ovien avaamiseksi ja uuden luottamuksen tuottamiseksi?

Koko tarina palautuu aina yhteen ihmiseen. Sinuun rakas guru. Mitä tänään voisit tehdä luottamuksen ja ammattimaineesi eteen?

P.S. Kutsun sinut mukaan menestystarinoita takomaan. Jos joskus inspiroidut blogimme ajatuksista saattaa olla, että seuraava Testaaja 3.0 -koulutus muuttaa pysyvästi elämäsi ja urasi lentokorkeutta.

Laatu on virheellisesti luotu käsite! Yrityksestä määritellä laatu koituu vain lisää kärsimystä maailmaan. Kun puhumme siitä, yritämme tarjota toisillemme ainoastaan omia mielipiteitämme. Kun mittaamme sitä, mittaamme oikeastaan itse rakentamiamme mittareita, ovathan ne meille tärkeitä. Kun määrittelemme sen kriteereitä, määrittelemme todellisuudessa jotain sellaista, mitä ei voi sanoin tai numeroin määritellä. Se on matematiikkaa, joka mallintaa kaikessa hyödyttömässä kauneudessaan vain omia sääntöjään tai fysiikkaa, joka jääräpäisesti olettaa asioita niin pitkään, että lopulta löytää ne.

MITÄ? Miksi allekirjoittanut esittää näin hävyttömiä väitteitä, jotka julistavat avoimen sodan kaiken maailman elämää ylevöittäviä (lue: vaikeuttavia) standardeja ja jopa luonnonlakeja vastaan? Tämähän on pyhäinhäväistys! Tervaa ja höyheniä heti paikalla kehään! Kirjoittaja joutaisi jalkapuuhun!

In human intercourse the tragedy begins,

not when there is a misunderstanding about words,

but when silence is not understood.

H.D. Thoreaun (1817-1862) sanoissa kaikuu syvä viisaus. En uskalla väittää, että ymmärtäisin täydellisesti tuota viisautta, mutta uskallan esittää siitä mielipiteen. Sellaisen, joka saattaa muuttua heti sen jälkeen, kun tämä teksti on kirjoitettu. Elämä on ihanaa, kun saa kääntää takkia silloin kuin huvittaa!

Kaiken kirkkain ydin löytyy sieltä,

mistä emme koskaan puhu.

Se nousee esiin sieltä, mitä emme koskaan määrittele. Mitä enemmän määrittelemme, sitä enemmän rakastumme ja kaikkihan me tiedämme, että rakastuminen on sokeaa. Emme pysty näkemään metsää, koska se on niin täynnä puita! Emme näe miltä kappaleet oikeasti näyttävät, koska maailma on niin perhanan täynnä valoa! Emme pysty kuulemaan hiljaisuutta, koska olemme niin rakastuneita omaan ääneemme! Puhuminenhan on tosiasiassa niiden hupia, ketkä eivät osaa kuunnella. Ehkäpä todellinen rakkaus onkin rakastumisen sokeudesta paranemista…

Mistä oikein puhumme, kun puhumme keskenämme? Mitä mielipiteemme todellisuudessa ovat? Minkä jätämme vaille huomiota, kun epävarmuudesta kumpuavan pelkotilamme ajamana päätämme mielipiteidemme olevan faktoja? Mitä oikein suojelemme, kun taistelemme noiden faktojen puolesta?

Mielipide on kokemus arvosta jollekin sellaiselle,

kenellä on merkitystä.

P.S. Koska kaikessa kokemuksessa on kysymys viitekehyksestä, testausalan markkinoinnin blogina lukijoilla on hiljainen velvollisuus korvata tekstistä haluamansa kohdat sanalla laatu, jota käytän keppihevosena luomaan ihastuttavan viitekehyksen yhteiselle illuusiollemme.

Törmäsin pari viikkoa sitten sanomalehden artikkelissa seuraavanlaiseen huomioon:

“…lastenvaateyrityksen pipot olivat juuri tulleet myyntiin, ja verkkokauppa takkusi. Moni jäi ilman haluamaansa. Kaukaa viisaat eivät luottaneet verkkosivujen toimintaan – yleensä ne kaatuvat, kun kaikki rynnistävät sinne samaan aikaan – vaan jonottivat [liikkeessä]…”

Tämä sai minut miettimään, olemmeko me, testauksen suurlähettiläät, epäonnistuneet kutsumuksessamme, kun ihmiset muuttavat jo käyttäytymistään tuon “avauspäiväpiikin” edessä, sen sijaan että vaatisivat toimivaa verkkokauppaa?!

Ihminen on aina osannut kiertää esteitä ja toimia oman etunsa mukaisesti, IT-aika ei ole muuttanut sitä. Mutta tuon lastenvaateyrityksen kannalta on huolestuttavaa että asiakkaansa jäävät ilman ostoksia verkkokaupan kautta.

Nuoren yrityksen kasvaminen, jopa selviytyminen voi olla kiinni siitä että verkkokauppa toimii kysyntäpiikkien edessä. Voi hyvinkin käydä niin että tuon lastenvaateyrityksen verkkokaupan toteuttanut taho on pian ilman asiakasta, syystä tai toisesta. Sama kohtalo saattaa kohdata myös verkkokaupan serverikapasiteetin tarjonnutta yritystä.

Mikä on ongelman ratkaisu? Jos luulet että asiakkaiden kuuluu osata vaatia toimittajaltaan sanatarkasti etukäteen juuri sen mitä tulee tarvitsemaan, olet osa ongelmaa. Myöskään pelkästään testaajan harteille ei voi vastuuta sälyttää, koska pienissä projekteissa varsinaista ammattitestaajaa ei välttämättä ole, ja suurissakaan projekteissa testaaja ei aina ole alusta asti mukana.

Hyvän testaajan ohjenuorana on tarkastella järjestelmää asiakkaan liiketoiminnan sujuvuus etusijalla, mutta minun mielestäni koko toimijaketjun täytyy ottaa tämä ohjenuora omakseen. Se ei ole mitään uutta. Se on ammattiylpeyttä.

Asiakkaat ostavat meiltä järjestelmän lisäksi asiantuntemuksen. Me pystymme toteuttamaan heille sen järjestelmän jonka he tilaavat, sen järjestelmän jonka he tarvitsevat, mutta myös kertomaan heille mitä he saattavat tulevaisuudessa tarvita ja auttaa heidät varautumaan siihen.

Toimitusketjun päässä on aina maksava asiakas, tavalla tai toisella, ja hänen tyytyväisyytensä ja asiakkuutensa on se joka loppujen lopuksi pitää meidät kaikki ohjelmistoteollisuuden ammattilaiset leivänsyrjässä kiinni.

Minulta kysytään usein arviota työmäärästä. Paljonko testausta tarvitaan tuotteen testaamiseksi? Tai paljonko aikaa projektin testaus mahtaisi viedä?

Kysymys työmääräarviosta johtaa harhaan.

Testaus täyttää tilan, mitä sille suunnitellaan. Aina ja ilman poikkeuksia. Testauksen tehtävä on nimittäin tuottaa uutta, liiketoiminnalle tärkeää tietoa.

Päätettäväksi jää vain se, milloin koemme tietävämme riittävästi. Tosiasiassa tärkein kysymys siis olisi paljonko testaukselle on viisasta budjetoida?

Vastaus riippuu pääasiassa siitä paljonko testauksesta vastaava kehtaa perustellusti pyytää ja kirstunvartija katerakenteen raameissa antaa.

Lopuksi on enää ratkaistava viisain ja tehokkain tapa tuottaa toivotut tulokset annetussa raamissa.

Tosiasiassa työmääräarvio tarkoittaa sopimusta resursien käytöstä.

Oletko joskus tavannut sellaisen tyypin, jolla on aivan viiltävä tilannetaju ja arviointikyky? Sellaisen, joka pystyy tilanteessa kuin tilanteessa nousemaan asioiden yläpuolelle ja löytämään paitsi uusia näkökulmia ongelmiin, myös ratkaisemaan niitä?

Seuratessamme hengästyttävän upeaa tilannetajua ja arviointikykyä tulemme ajatelleeksi, että hän nyt vaan on tuollainen. Huokaus. Olisimpa minäkin.

Tietysti viiltävä tilannetaju ja arviointikyky seuraavat hyviä osumia iskältä ja äiskältä perittyjen ominaisuuksien muodossa. Toisilla käy parempi tuuri perintötekijäarvonnassa. Mutta siinä on vain pieni siivu koko tarinasta.

Yli elinajan muiden tekijöiden merkitys vähenee. Viiltävä tilannetaju ja arviointikyky alkavat totella tekijöistä tärkeintä. Kutsumme sitä nimellä kokemus. Kokenut tyyppi on riittävän varma luottamaan taustastaan kumpuavaan kompetenssiin. Samalla hänestä alkaa tulla itsevarma myös toisella kriittisellä tavalla.

Hän sallii uusien ideoiden astua omalle tontilleen.

Viiltävä tilannetaju ja arviointikyky ovat tietysti todellisen asiantuntijan tärkeimpiä työvälineitä. Ja ne ovat hankitun kokemuksen tuotosta. Mutta oletko tullut ajatelleeksi, mistä tuo todella kovia tuloksia tuottava kokemus on usein seurausta? Sellainen kokemus, joka on laadultaan parasta ja tarjoaa nopeimman kokemuskäyränkin?

Kokemus on seurausta huonon tilannetajun ja arviointikyvyn harjoittamisesta.

Oletko ajatellut miksi ohjelmistohankkeita on niin helppoa ajaa isosti metsään? Saamme yhtenään todeta uutisistakin, miten erityisesti suurimmat hankkeet karauttavat kalliisti kiville. Tyypillisesti projektin budjetti pettää mahdotottomaksi realisoituviin aikatauluihin tai lopputuote on niin huono, että kukaan ei halua käyttää sitä.

Toimiva laadunvarmistusprosessi on yhteistä myös jokaiselle pieleen menneelle hankkeelle. Laatuun laitetaan systemaattisesti rahaa ja investoinnin summatkin ovat korkeita. Mutta mikä sitten epäonnistuu?

Vastaus on ihminen. Tai tarkemmin sanottuna ihmisessä syvällä piilevä kaipuu kokea varmuuden ja hallinnan tunteita. Ohjelmistoalan ammattilaisilla on jopa oma sana kuvaamaan työlajia, joka tähtää näiden tunteiden tuottamiseen. Sen nimi on laadunvarmistus, eli quality assurance.

Ranskankielinen kantasana asseurer viittaa vakuutuksiin, lupauksiin, turvallisuuteen ja varmuuteen. Kiinnostavaa on, että sanaan on aikojen saatossa liitetty myös negatiivisia merkityksiä, jotka liittyvät olettamuksiin ja ylimielisyyteen.

Varmuuden tuottaminen on kyllä lopputulos muiden joukossa. Laadunvarmistuksessa tuotetaan varmuutta siitä, että toimiihan kehitettävä järjestelmä yhä kuten ennenkin. Se on hallinnan tunteen välikappale, sillä tarkoituksena on tuottaa todisteita ohjelmiston toimivuudesta.

Laadunvarmistukselle on olemassa vastavoima. Sen tarkoitus on hävittää varmuuden tunnetta osoittamalla mistä järjestelmän määritykset, arkkitehtuuri ja toteutus eivät vielä toimi. Erityisen tehokkaasti tuo vastavoima tuhoaa valheellisia varmuuden tunteita.

Vastavoimalla on nimikin. Sitä kutsutaan testaukseksi.

Erityisesti julkisen sektorin tietojärjestelmähankkeissa tämä on helppoa unohtaa täydellisesti. Määritykset, arkkitehtuuri ja toteutus heilauttavat haastamatta kohti laadunvarmistusta. Epäonnistuminen on alusta asti varmaa, kun toiminta tähtää kohti valheellista varmuuden tunnetta.

Oikea testaus parantaa merkittävästi ohjelmistohankkeiden onnistumisen edellytyksiä. Kuitenkin tuota elintärkeää työlajia on mahdotonta tehdä, jos pinnistelemme pitääksemme testausta osana laadunvarmistuksen käsitettä.

Siksi ehdotankin tulevia suomalaisia tietojärjestelmähankkeita silmällä pitäen seuraavaa:

Suunnitelkaa laadunvarmistus ja testaus toisistaan erillisinä työlajeina. Upeat onnistumiset saattavat olla yllättävänkin lähellä.

Mitä tapahtuu, jos softaprojektista tulee vallan ja ylpeyden pelikenttä? Kun jokainen leiriytyy omaan kahvipöytäänsä ja toisia katsellaan vain sivusilmällä. Lounaalla käydään vain meidän testaajien tai meidän devaajien kesken. Isoista pomoista puhumattakaan.

Sellaisen projektin kanssa ei muuten töihin lähtökään aamuisin maistu. Kurkkukin on helpommin pipinä ja hartioita särkee siihen malliin, että on varmaan taas saikku tulossa.

Palaverien tunnelma on ahdas. Kodaajista tuntuu, että testaajat taistelevat vastaan. Testaajista tuntuu, että koodaajat taistelevat vastaan. Managerit kampittavat kaikkien työtä, minkä ehtivät. Perkules.

Päätöksenteon kanssa maalaisjärjellä ei ole mitään tekemistä. Eikä kyllä raha-asioillakaan ellei jo olla täydellisesti kriisissä.

Sellainen on projekti, josta on tullut vallan ja ylpeyden pelikenttä.

Mutta mitä asialle voisi tehdä, jos on joutunut tahtomattaan pelikentän keskelle?

Ensimmäinen ja ainoa askel on jännittää voimat yhden tehtävän eteen.

Tehtäväni on tehdä devaustiimistä tähti. Kerron sen heille yksi kerrallaan ja sitten näytän miten.

Luonto ei pelaa omaa peliään suunnittelemalla tai perustelemalla tekojaan. Sillä on kuitenkin vahva taipumus muodostaa mitä kiehtovimpia rakenteita aina lumihiutaleista galaksijoukkojen superklustereihin. Rakenteita, jotka kiistämättömästi toimivat!

Meillä ihmisillä sen sijaan on erikoinen taipumus vastustaa tiedostamattamme tuota luonnon ihmeellistä monimutkaisuutta. Rakennamme mahdollisimman suoraviivaisia katuja, talomme näyttävät jättimäisiltä legopalikoilta, vedämme viivoja yötaivaalla näkyvien tähtien välille ja jos elämämme ei ole “järjestyksessä”, koemme syvää mielipahaa.

Vastustammeko luonnon satunnaisuudesta syntyvää monimutkaisuutta siksi, koska emme pysty sitä ymmärtämään? Luommeko sen toiminnasta malleja vain siksi, jotta pystyisimme löytämään jotain sellaista, mitä tahdommekin löytää? Ehkäpä yksinkertaiset luomuksemme ovat kuitenkin merkityksellisiä, koska ne ovat osa luonnon moniulotteista näytelmää…

Laskeudutaanpa takaisin maan pinnalle! Myös softa on käytännön tasolla malli, jonka olemme luomisvimmassamme rakentaneet. Sen toiminta on tarkasti etukäteen määritelty. Testien määrittely tuottaa toisen mallin – tarkistusmallin – joka saattaa olla softan mallia vastaava. Erehdymme helposti asenteidemme luomassa häiriötilassa luulemaan näitä malleja täydellisiksi.

Kuinka me, jotka olemme mieleltämme vähintäänkin epätäydellisiä, voisimme määritellä jotain mikä on täydellistä? Tarkistusmallit eivät tuota ilmestyksiä, eivätkä näin ollen koskaan voi johtaa täyttymykseen. Vain osana suurempaa, määrittelemätöntä ja satunnaisuuteen perustuvaa näytelmää se palvelee merkityksellisesti kokonaisuutta.

Vastusta inhimillistä kiusaustasi syöksyä suin päin mallien ja muodollisuuksien maailmaan. Älä hae tekemisellesi perusteluja äläkä vaadi muilta perusteluja, koska perustelut päätyvät aina rajoitettuun, epätäydelliseen malliin.

Yöllä paistettu, uunituore softaversio on pöydällä. Testaaja tekee tunnollisesti työnsä silloin, kun hän istuu omassa karsinassaan suu vaahdossa ja ravaa testitapauksia läpi. Hyvä testaaja tykittää tänäänkin sovitut 100 casea maaliin asti. Hän ei paljon puhu eikä kysele kiusallisia. Sellainen on hyvä testaaja.

Vai onko?

1. Todellisuudessa taitava testaaja haastaa aivan ensimmäiseksi softatuotteen konseptin. Häntä kiinnostaa, mistä raha tulee ja miksi? Kuka tämän ensimmäisenä ostaa ja miten? Hän testaa tuotetta jo ensimmäisessä keskustelussaan tuotteen omistajan tai loppuasiakkaan kanssa.
2. Seuraavaksi taitava testaaja haastaa tuotteen arkkitehtuurin. Häntä kiinnostaa, paljonko käyttäjiä ensimmäisenä päivänä on odotettavissa ja mitä kuormantasaajaa palvelumme käyttää? Hän testaa tuotetta jo ensimmäisessä keskustelussaan pääarkkitehdin ja kehittäjien kanssa.
3. Lopulta testaaja haastaa itse toteutuksen. Häntä ei kiinnosta osoittaa, että tuote toimii kuten on ajateltu. Tosiasiassa häntä kiinnostaa se, mistä tämä tuote ei vielä ole mennyt rikki. Millä tavalla seuraava vakava vika paljastuisi?

Ammattitaidostaan innostunut testaaja kompastuu kuitenkin karmeasti kirmatessaan ihmisten edessä haastamassa konseptia ja arkkitehtuuria.

Kukaan ei halua keskustella tai työskennellä ärsyttävän viisastelijan kanssa. Työ on riittävän haastavaa ilmankin.

Järjen kanssa sillä ei tietenkään ole mitään tekemistä. Hyödyistä huolimatta tunne ohjaa. Siksi todellinen Guru onkin mukava ja viisas kaveri. Hänet otetaan mukaan siksi, että se tuntuu niin hyvältä ajatukselta.

Koko kolmiyhteys on mahdollista laittaa peliin vain masokistien täyttämässä tiimissä tai hyvin hienovaraisesti hiipien.

Konseptin ja arkkitehtuurin haastaminen ovat ninjataitoja, joista ei puhuta, eikä niiden käyttöä edes huomata.