Testaus 2010 -seminaari oli ketterä

Minä pidän seminaareista. Niissä tapaa uusia ihmisiä ja puheenvuorotkin onnnistuvat yleensä herättämään paljon hyviä ajatuksia. Tästä kirjoitan siksi että pistäydyin viime viikolla Helsingissä Tieturin Testaus 2010 -seminaarissa. Tapahtuma oli ehdottomasti antoisa ja puhujat alan huippuja. Tapahtumassa palkittiin myös vuoden testaaja Tero Jyrinki Enderolta. Onnittelut hyvästä työstä Terolle!

Seminaariohjelman puheenvuoroista eniten ajatuksia herättivät Logican Bob Verhoeffin puheenvuoro riskipohjaisesta testauksesta sekä Qentinelin Katja Kuusikummun esitys testauksen mittaristojen valitsemisesta. Näistä aiheista keskustellaan blogin tulevissa numeroissa enemmän. Tilaa siis feedi nyt!

Mutta sitten itse asiaan. Tämänkin seminaarin teemoissa toistui aihe ketterä testaus: “Löytyykö oikopolkuja ketterään testaukseen?“, “Ketterän testaustoimintatavan käyttöönotto ja sen vaiheet“, “Agile testing in real life“. Ketterä on selkesäti trendikästä, ketterästä kuulee jokaisessa seminaarissa, ketterää puskee jokaisesta tuutista, ketterää, ketterää ja ketterää.

Ketterää.

No huhhuh. Ketterästä huolimatta testaukselta halutaan useimmiten vankkaa ja uskottavaa dataa projektista. Kuten Katja seminaarissa kertoi, testauksen tulee pystyä esittämään tarkkoja metriikoita projektissa edistymisestä, lopputulosten laadusta ja jopa rahasta. Miten ihmeessä näitä asioita voidaan mitata kattavasti, jos palautetaan mieleen:

  • Individuals and interactions over processes and tools
  • Working software over comprehensive documentation
  • Customer collaboration over contract negotiation
  • Responding to change over following a plan

Eikö asioiden mittaaminen nimenomaan vaadi vähintäänkin hyviä prosesseja ja toimivia työkaluja? Eikö asioiden mittaaminen vaadi hyvää dokumentointia ja päälle ripauksen suunnitelmallisuutta? Melkoinen dilemma selvitettäväksi sanon minä. Asiasta on helppoa puhua ja sitä on helppoa vaatia. Ja kyllähän se myös joskus toimiikin.

Ennen seuraavaa projektia kannattaa kuitenkin todeta että SEIS, hengähtää hetki ja miettiä:

Kaikki ei sovi samaan yhtälöön. Jos vaadit tiimiltäsi todellista ketteryyttä, se tapahtuu vähintäänkin metriikoiden kustannuksella.