Yhteisön tuki tehtävälle kolminkertaistaa tulokset

Kahden mustan pakettiauton ovet avautuvat ja ulos hyppää salamannopeasti taktisiin varusteisiin pukeutuneita miehiä rynnäkkökivääreineen. Ovi avataan muurinmurtajalla; ”Poliisi! Kaikki maahan!”. Sekasorto valtaa talon. Miehet juoksentelevat ympäriinsä, naiset kyyristyvät ja lapset itkevät. SWAT on tehnyt rynnäkön jemmataloon.

Kun miehet makaavat lattialla raudoitettuna ja naiset istuvat lapsia sylissään puristaen seinustalla, poliisit aloittavat etsinnän. Yksi poliiseista suuntaa keittiöön ja löytää valkoista jauhetta. Nopeasti hän sekoittaa jauheen veteen ja annostelee pulloihin itkeviä pienokaisia varten. Maitojauhetta, ei huumausainetta. Yllättävä reagointi rauhoittaa tilanteen ja syytetyt saadaan siirrettyä autoihin ilman vastarintaa.

Charles ”Chip” Huthin johtama SWAT-tiimi ei suinkaan aina ollut toiminut edellä kuvatulla tavalla. Rankan lapsuuden kovettama Chip oli tunnettu voimakkaasta luonteestaan ja kovista otteistaan. Rynnäköiden yhteydessä ammuttiin perheiden lemmikit, tupakat tumpattiin huonekaluihin ja epäillyt saivat tuntea nahoissaan sen, että olivat mahdollisesti syyllistyneet rikokseen. Tiimi johti Kansas Cityn poliisilaitoksen reklamaatiotilastoa, korvaussummat nousivat suuriksi ja välit yhteisöön olivat huonot. Ongelmat olivat ilmiselviä, mutta niitä pidettiin työn luonnollisina sivuoireina.

Eräänä päivänä, hakiessaan teini-ikäistä poikaansa koulusta, Chip huomasi, että jokin oli vialla ja yritti itsepäisesti saada pojan avautumaan. Poika kieltäytyi puhumasta ja lopulta kun SWAT-johtaja tiedusteli syytä, poika tiuskaisi isälleen: ”Koska sinä olet robotti.”

Eihän kaveri mikään Robocop ollut, joten vastaus osui arkaan paikkaan.

Maailmalla on tapana tarjota tilaisuuksia käänteentekeville oivalluksille, kuten Chipinkin kohdalla oli tapahtunut. Tavara oli osunut tuulettimeen lukuisia kertoja aikaisemminkin, niin kentällä kuin kotona. Kuitenkin vasta pojan palaute pysäytti.

Chip tiimeineen toimi aikaisemman koulutuksen perusteella yhdestä periaatteesta käsin. Hyökkäys on paras puolustus.

Automatka koulusta kotiin käynnisti kuitenkin prosessin. Voisiko ollakin niin, että uhkaava käytös vain lisäsi vastarintaa?

Ajatusmallin muutos otti aikaa, mutta tulokset olivat häikäiseviä. Ongelmat pyrittiin paikallistamaan ja poistamaan ajoissa ennen eskaloitumista ja toimintassa keskityttiin tilanteen lukemiseen. Eläintenkäsittelyä opiskeltiin koirankouluttajien avulla ja Chip kielsi miehiltään tarpeettoman tihutyön tekemisen ”ellei joku pysty osoittamaan, että nuuskamälli epäillyn kotona edistää tehtävää, ei hyvä heilahda”.

Uuden lähestymistavan ansiosta välit yhteisöön paranivat nopeasti, valitukset tippuivat nollaan ja siitä huolimatta ryhmä teki kolmen vuoden aikana enemmän takavarikkoja kuin koko edellisellä vuosikymmenellä yhteensä. Käsittämätön korotus työn tuloksissa oli seurausta yhdestä oivalluksesta. Tulokset tulevat toisten ihmisten kautta. Yhteisön tuki toiminnalle on ratkaisevassa roolissa interventoiden lopputuloksissa.

Mutta miksi ihmeessä pohdin moista asiaa ohjelmistotestaus -blogissa?

Kuvio on yksinkertainen. Softakehityskin on yhteisö, jonka tuki testaukselle on ratkaisevassa roolissa myöhempiä onnistumisia ajatellen. Vain harvoin yhteisö omatoimisesti tarjoaa tukensa tiimille jonka tehtävänä ovat interventiot. Tuo tuki on ansaittava.

Testaus on asioiden parantamista toisten ihmisten kautta. Siksi merkittävimmät tasonkorotukset työn tuloksissa eivät usein tule uusia työkaluja ja tekniikoita tutkimalla. Ne tulevat sijoittamalla suhteiden rakentamiseen kohti asiakkaita, esimiehiä ja kehittäjäkollegoita.

Aurinkoisin terveisin,

//Antti Niittyviita
040 572 7204