Missä sarjassa sinä pelaat?

16. syyskuuta, 2016 | Kirjoittaja: Jani Haikala

”Todellinen mestari tekee toistosta taivaan”, sanoi Jari Sarasvuo kerran. On se sanonut muutakin, mutta tämä jäi itselleni resonoimaan pitkäksi aikaa. Testaus on saman toistamista. Apinatestausta. Aivan liian usein kuulen tällaisia lausahduksia testaajien suusta. Myönnän, että ajatus on joskus pyörinyt omassakin mielessä.

Minua on kuskattu erilaisiin urheilutapahtumiin pienestä lähtien. Jalkapallo. Jääpallo. Pesäpallo. Pallo. Myös jääkiekkoa on tullut seurattua. Erityisesti lapsuudesta on jäänyt mieleen, kuinka Teemu Selänne pudotti Oulun Kärpät I-divisioonaan. Olin paikalla ratkaisevassa viidennessä ottelussa. Teemu teki tuolla kaudella divarissa 35 runkosarjan ottelussa 69 pistettä ja oli liigakarsintojen tehokkain pelaaja. Teemu siis pelasi jo tuolloin tasolla, jolle suurin osa ei koskaan yllä.

”Tällä viikolla harjoittelin 15 kertaa ja kaikkiaan 25 tuntia. Se menee jo vähän liian kovaksi, mutta se on pakko! Halut, tavoitteet ja panokset ovat niin korkealla, että jos haluaa tulla joksikin, on se harjoiteltava. Ja saavutuksia ei tule kuin kovalla työllä.”

Liigassa Teemu pelasi vielä kolme kautta. Joka kaudella entistä tehokkaampana. Ei siis tyytynyt tasoonsa, vaan ilmeisesti harjoitteli lisää. Kaikki varmasti tietävät Teemun jäätävät tulokasennätykset NHL:stä. Winnipeg Jetsissä hän takoi runkosarjassa 76 maalia ja 132 pistettä. Tämä on sekä maali- että piste-ennätys tulokkaalle. Kumpikin ennätys ylittyi reippaalla erolla ja niitä pidetäänkin rikkomattomina. Oli luultavasti harjoitellut vielä enemmän.

”Huhtikuussa 1990 Teemu matkusti Winnipegin vieraana seuraamaan NHL:n playoffseja. Teemu ymmärsi, miten paljon hänen on vielä tehtävä töitä saavuttaakseen tavoitteensa.”

Stanley Cupin Teemu Selänne voitti lopulta keväällä 2007 ollessaan 36-vuotias. Tuolloin hän vihdoin lopetti harjoittelun. Koska mitäpä enää olisi saavutettavana? Miksi harjoitella? Uraansa Teemu jatkoi vielä kevääseen 2014, eli seitsemän vuotta harjoittelun lopettamisen yli. Voitti siinä höntsäillessä kaksi mm. olympiapronssia ja yhden mm-pronssin. Eikäkö, ehkä Teemu ei lopettanutkaan harjoittelua.

”Syksyn 2004 polvileikkauksesta alkoi mun uran viimeinen erä. Silloin havahduin, etten voi jatkaa enää normaalikeinoilla vaan mun on ihan oikeasti tehtävä hommia.”

Tämän vuoden keväällä sain ilokseni viettää aikaa seurueessa, jossa oli mukana useampi vähintäänkin kansallisella huipulla urheillut henkilö. Urheilija, jos joku, tietää samojen asioiden toistamisesta ja harjoittelemisesta päivästä toiseen yhtä jos toistakin. Kysyinkin heiltä, miten he tämän tekivät. Yksinkertaisen pitkäjänteisen työnteon lisäksi esille nousivat rakkaus omaan lajiin ja tietynlainen leikkiminen. Voit paitsi määrätä itsellesi tietyn määrän toistoja joka ilta ennen nukkumaan menoa, myös hassutella ja varioida omaa tekemistäsi. Sattumoisin ammattiurheilijat usein pärjäävät hyvin myös urheilu-uran jälkeen työelämässä. Vai onko kyseessä sittenkään sattuma?

Millä tasolla sinä olet? Mille tasolle sinä ja asiakkaasi tähtäätte? Miten saavutat tämän tason?

Lainaukset kirjasta Ari Mennander: Teemu. Otava, 2014, 320 s.

Miten hänestä tuli noin upea ja taitava?

14. syyskuuta, 2016 | Kirjoittaja: Antti Niittyviita

Oletko joskus tavannut sellaisen tyypin, jolla on aivan viiltävä tilannetaju ja arviointikyky? Sellaisen, joka pystyy tilanteessa kuin tilanteessa nousemaan asioiden yläpuolelle ja löytämään paitsi uusia näkökulmia ongelmiin, myös ratkaisemaan niitä?

Seuratessamme hengästyttävän upeaa tilannetajua ja arviointikykyä tulemme ajatelleeksi, että hän nyt vaan on tuollainen. Huokaus. Olisimpa minäkin.

presence

Tietysti viiltävä tilannetaju ja arviointikyky seuraavat hyviä osumia iskältä ja äiskältä perittyjen ominaisuuksien muodossa. Toisilla käy parempi tuuri perintötekijäarvonnassa. Mutta siinä on vain pieni siivu koko tarinasta.

Yli elinajan muiden tekijöiden merkitys vähenee. Viiltävä tilannetaju ja arviointikyky alkavat totella tekijöistä tärkeintä. Kutsumme sitä nimellä kokemus. Kokenut tyyppi on riittävän varma luottamaan taustastaan kumpuavaan kompetenssiin. Samalla hänestä alkaa tulla itsevarma myös toisella kriittisellä tavalla.

Hän sallii uusien ideoiden astua omalle tontilleen.

Viiltävä tilannetaju ja arviointikyky ovat tietysti todellisen asiantuntijan tärkeimpiä työvälineitä. Ja ne ovat hankitun kokemuksen tuotosta. Mutta oletko tullut ajatelleeksi, mistä tuo todella kovia tuloksia tuottava kokemus on usein seurausta? Sellainen kokemus, joka on laadultaan parasta ja tarjoaa nopeimman kokemuskäyränkin?

Kokemus on seurausta huonon tilannetajun ja arviointikyvyn harjoittamisesta.

Laadunvarmistus on valhe, joka tuhoaa projekteja

8. syyskuuta, 2016 | Kirjoittaja: Antti Niittyviita

Oletko ajatellut miksi ohjelmistohankkeita on niin helppoa ajaa isosti metsään? Saamme yhtenään todeta uutisistakin, miten erityisesti suurimmat hankkeet karauttavat kalliisti kiville. Tyypillisesti projektin budjetti pettää mahdotottomaksi realisoituviin aikatauluihin tai lopputuote on niin huono, että kukaan ei halua käyttää sitä.

Toimiva laadunvarmistusprosessi on yhteistä myös jokaiselle pieleen menneelle hankkeelle. Laatuun laitetaan systemaattisesti rahaa ja investoinnin summatkin ovat korkeita. Mutta mikä sitten epäonnistuu?

Vastaus on ihminen. Tai tarkemmin sanottuna ihmisessä syvällä piilevä kaipuu kokea varmuuden ja hallinnan tunteita. Ohjelmistoalan ammattilaisilla on jopa oma sana kuvaamaan työlajia, joka tähtää näiden tunteiden tuottamiseen. Sen nimi on laadunvarmistus, eli quality assurance.

Ranskankielinen kantasana asseurer viittaa vakuutuksiin, lupauksiin, turvallisuuteen ja varmuuteen. Kiinnostavaa on, että sanaan on aikojen saatossa liitetty myös negatiivisia merkityksiä, jotka liittyvät olettamuksiin ja ylimielisyyteen.

Varmuuden tuottaminen on kyllä lopputulos muiden joukossa. Laadunvarmistuksessa tuotetaan varmuutta siitä, että toimiihan kehitettävä järjestelmä yhä kuten ennenkin. Se on hallinnan tunteen välikappale, sillä tarkoituksena on tuottaa todisteita ohjelmiston toimivuudesta.

Laadunvarmistukselle on olemassa vastavoima. Sen tarkoitus on hävittää varmuuden tunnetta osoittamalla mistä järjestelmän määritykset, arkkitehtuuri ja toteutus eivät vielä toimi. Erityisen tehokkaasti tuo vastavoima tuhoaa valheellisia varmuuden tunteita.

Vastavoimalla on nimikin. Sitä kutsutaan testaukseksi.

Erityisesti julkisen sektorin tietojärjestelmähankkeissa tämä on helppoa unohtaa täydellisesti. Määritykset, arkkitehtuuri ja toteutus heilauttavat haastamatta kohti laadunvarmistusta. Epäonnistuminen on alusta asti varmaa, kun toiminta tähtää kohti valheellista varmuuden tunnetta.

Oikea testaus parantaa merkittävästi ohjelmistohankkeiden onnistumisen edellytyksiä. Kuitenkin tuota elintärkeää työlajia on mahdotonta tehdä, jos pinnistelemme pitääksemme testausta osana laadunvarmistuksen käsitettä.

Siksi ehdotankin tulevia suomalaisia tietojärjestelmähankkeita silmällä pitäen seuraavaa:

Suunnitelkaa laadunvarmistus ja testaus toisistaan erillisinä työlajeina. Upeat onnistumiset saattavat olla yllättävänkin lähellä.

Ei testaaja tähti ole

5. syyskuuta, 2016 | Kirjoittaja: Antti Niittyviita

Mitä tapahtuu, jos softaprojektista tulee vallan ja ylpeyden pelikenttä? Kun jokainen leiriytyy omaan kahvipöytäänsä ja toisia katsellaan vain sivusilmällä. Lounaalla käydään vain meidän testaajien tai meidän devaajien kesken. Isoista pomoista puhumattakaan.

pride-and-power

Sellaisen projektin kanssa ei muuten töihin lähtökään aamuisin maistu. Kurkkukin on helpommin pipinä ja hartioita särkee siihen malliin, että on varmaan taas saikku tulossa.

Palaverien tunnelma on ahdas. Kodaajista tuntuu, että testaajat taistelevat vastaan. Testaajista tuntuu, että koodaajat taistelevat vastaan. Managerit kampittavat kaikkien työtä, minkä ehtivät. Perkules.

Päätöksenteon kanssa maalaisjärjellä ei ole mitään tekemistä. Eikä kyllä raha-asioillakaan ellei jo olla täydellisesti kriisissä.

Sellainen on projekti, josta on tullut vallan ja ylpeyden pelikenttä.

Mutta mitä asialle voisi tehdä, jos on joutunut tahtomattaan pelikentän keskelle?

Ensimmäinen ja ainoa askel on jännittää voimat yhden tehtävän eteen.

Tehtäväni on tehdä devaustiimistä tähti. Kerron sen heille yksi kerrallaan ja sitten näytän miten.

Satunnaisuus luo säännönmukaisuutta

1. syyskuuta, 2016 | Kirjoittaja: Jussi Niittyviita

Luonto ei pelaa omaa peliään suunnittelemalla tai perustelemalla tekojaan. Sillä on kuitenkin vahva taipumus muodostaa mitä kiehtovimpia rakenteita aina lumihiutaleista galaksijoukkojen superklustereihin. Rakenteita, jotka kiistämättömästi toimivat!

Meillä ihmisillä sen sijaan on erikoinen taipumus vastustaa tiedostamattamme tuota luonnon ihmeellistä monimutkaisuutta. Rakennamme mahdollisimman suoraviivaisia katuja, talomme näyttävät jättimäisiltä legopalikoilta, vedämme viivoja yötaivaalla näkyvien tähtien välille ja jos elämämme ei ole ”järjestyksessä”, koemme syvää mielipahaa.

Vastustammeko luonnon satunnaisuudesta syntyvää monimutkaisuutta siksi, koska emme pysty sitä ymmärtämään? Luommeko sen toiminnasta malleja vain siksi, jotta pystyisimme löytämään jotain sellaista, mitä tahdommekin löytää? Ehkäpä yksinkertaiset luomuksemme ovat kuitenkin merkityksellisiä, koska ne ovat osa luonnon moniulotteista näytelmää…

Snowflake

Laskeudutaanpa takaisin maan pinnalle! Myös softa on käytännön tasolla malli, jonka olemme luomisvimmassamme rakentaneet. Sen toiminta on tarkasti etukäteen määritelty. Testien määrittely tuottaa toisen mallin – tarkistusmallin – joka saattaa olla softan mallia vastaava. Erehdymme helposti asenteidemme luomassa häiriötilassa luulemaan näitä malleja täydellisiksi.

Kuinka me, jotka olemme mieleltämme vähintäänkin epätäydellisiä, voisimme määritellä jotain mikä on täydellistä? Tarkistusmallit eivät tuota ilmestyksiä, eivätkä näin ollen koskaan voi johtaa täyttymykseen. Vain osana suurempaa, määrittelemätöntä ja satunnaisuuteen perustuvaa näytelmää se palvelee merkityksellisesti kokonaisuutta.

Vastusta inhimillistä kiusaustasi syöksyä suin päin mallien ja muodollisuuksien maailmaan. Älä hae tekemisellesi perusteluja äläkä vaadi muilta perusteluja, koska perustelut päätyvät aina rajoitettuun, epätäydelliseen malliin.