Ammattilaisen energia

Jo aiemmin työssään uupumuksen kokenut nainen muisti jälleen, että uni on tärkein. Hän lähti parantamaan uudestaan iltarutiinejaan, jotta saisi levättyä yöt.

Nainen oli antanut itsestään tavallista enemmän työssään, hän kävi edustamassa yritystä Sveitsissä ja tunsi matkan jälkeen jälleen uupumuksen merkkejä. Tällä kertaa nainen havahtui pohtimaan: haluanko uupua yhä uudestaan vai otanko itselleni aikaa levolle ja uudistumiselle, jotta jaksan taas jatkaa?

Unirytmi löytyi työmatkan jälkeen taas pikaisesti ja nainen tunsi virkistyneensä. Työpäivät sujuivat osittain pienessä usvassa ja hän tiesi, ettei anna itsestään parastaan. Työnantajalle voisin osoittaa olevani energisempi, jotta voisin edetä urallani, nainen ajatteli. Hän ryhtyi tarkkailemaan työpäivien kulkua ja ryhtyi pitämään taukoja, jolloin hän käveli hieman, haukkasi raitista ilmaa ja joi vettä. Työt hän jätti tauon ajaksi työpöydälle ja keskittyi kaupungilla kävellessään siihen mitä näki ja tunsi. Ilma oli raikas ja pieni tuulenvire tuntui kasvoilla. Kauempaa kuului lasten ääniä ja lähellä työmaan koneiden paukkumista. Jalkojen alla tuntui märkä asfaltti ja pienet lätäköt, jotka hieman räiskyivät hänen kävellessään niiden läpi. Hetken aikaa nainen tunsi olevansa vapaa.

Pian nainen huomasi, että oli työpäivän jälkeen virkeämpi kuin aiemmin. Hän jaksoi työpäivän läpi hyvällä energialla ja työpäivän jälkeen oli virtaa lähteä urheilemaan.

Rutiinit muuttuvat kun on vahva motivaatio muuttaa tilanne toiseksi ja oppii tunnistamaan miten rutiini sujuu tällä hetkellä ja pohtii millaiseksi sen haluaa muuttaa. Sen jälkeen kyse on asian muistamisesta yhä uudestaan ja uudestaan. Energiaasi ammattilaisena voit aina vaikuttaa.