Kimppakyydissä
Minkälaisella autolla ajat? Pidätkö siitä, että ohjaamossa on ainoastaan polkimet, vaihdekeppi ja ratti vai vaaditko elektronisia ajotietokoneita ja hilavitkuttimia joka lähtöön? Oletko ihminen, jolle auto on ainoastaan keino päästä paikasta A paikkaan B vai onko autosi sinulle mukavuustekijä?
Kuvitellaanpa tilanne, jossa autoon ahtautuu kokonainen testaustiimi. Suurena herrana testimanageri istuu ensimmäisenä ohjaajan pallille, jonka jälkeen pienet testaajat sulloutuvat muille vapaille paikoille. Tilanne on tukala. Liikkuminen tuottaa yllättäviä vaikeuksia ja viime hetkellä havaitaan, että autossa ei ole edes turvavöitä ja ainoa turvallisuustekijä äkkipysähdyksen varalle on muutamaan otteeseen uusitut airbagit kuskin paikalla. Sekalainen porukka lähtee liikkeelle jo ennen kuin viimeinen ovi saadaan edes kiinni. Kuulostaako tilanne tutulta projektielämästä?
Selvennyksenä tähän väliin, tässä tekstissä vertaan edellisten kappaleiden perusteella testauksenhallintatyökalua geneeriseen autoon painottaen peruslaatukriteereihin. Kimppakyyti voi siis alkaa.
Ensimmäisenä autoon istuessa on tärkeätä löytää sopiva ajoasento sekä kuljettajalle että matkustajille. Autossa on siis oltava tilaa liikkua ja penkkien on oltava säädettävissä jokaisen ruumiinrakenteelle sopivaksi. Tämä heijastuu testauksenhallintatyökalun käytössä perustestaajan mahdollisuuksiin vaikuttaa testauksen etenemiseen. Harmillisen monesti työkalun käyttöoikeudet ovat rajoitettu execute-tasolle, jolloin pieni testaaja ei voi kuin istua paikallaan kädet kahlittuna käsinojiin (mikäli niitä mukavuutena on autoon lisätty) ja päätyä tasan sinne minne testimanageri ajaa. Perillä kahleita irrotettaessa todetaan, että testaajan oma-aloitteisuus ei ollut toivottua tasoa. Kehitystä on siis tapahduttava.
Palataan kuitenkin ajassa takaisin matkan päälle. Automatkassa kiistämättä tärkein asia on nähdä mihin ollaan menossa. Tämä seikka on hyvin löyhästi riippuvainen käytetystä testauksenhallintatyökalusta. Tärkeämpää työkalun kannalta on nähdä taustapeileistä millaista jälkeä maantiellä auton takana on. Näkyykö verissäpäin makaavia jalankulkijoita ja hollywoodista tuttuja räjähdyksiä vai normaaliin tapaan eteenpäin soljuvaa liikennettä? Tästä saadusta informaatiosta kuljettajan paikalla istuva testimanageri voi päätellä jo pitkälle ovatko hänen hätäpäissään tekemänsä ratkaisut olleet matkan etenemisen kannalta järkeviä samalla kun takapenkiltä kuuluu jatkuvaa narinaa “Ollaanko jo perillä? Kauanko vielä? Missä mennään?”. Ihannetilanteessa kaikkien matkustajien ikkunan vieressä on omat taustapeilinsä, joista he näkevät sen pienen osan tilanteesta joihin heillä on ollut mahdollisuus vaikuttaa, ja ehkä vielä enemmänkin.
Matkaan kuuluu luonnollisesti myös kyytiläisten mukaan hakeminen. Näin ollen perusoletuksena heillekin täytyy olla tilaa. Projektimanageri soittaa kuljettajalle kesken matkan tarvitsevansa kyytiä paikasta A paikkaan B. Hänelle täytyy luonnollisesti olla paikka varattuna etupenkiltä siten, ettei hän herrasmiehenä joudu katselemaan nahistelevaa testaajalaumaa takapenkillä, vaan näkee selkeästi mistä tullaan ja mihin mennään. Kyyti onnistuu hyvin kun testauksenhallintatyökalusta löytyy tarvittavat tiedot ilman suurempia tuskallisia oikeusprosesseja. Projektimanaageri poistuu kyydistä hymyssä suin ja kiittää kauniista näköalareitistä. Tällainen ominaisuus on työkalun käytössä harvinaista herkkua.
Yhtenä tekijänä autojen hankinnassa arvostetaan niiden ympäristöystävällisyyttä. Eihän kukaan tee työkalullakaan mitään jos se saastuttaa ja tuhoaa ympäristöään. Tämä on melkoisen kärjistetysti sanottu, mutta kyseisenlaisia työkaluja todellakin on olemassa. Jopa suurista alaa hallitsevista nimistä löytyy sellaisia työkaluja, joiden käyttöä kartetaan mahdollisimman pitkään koska ne hidastavat testausprosessia ja tekevät työnteosta kaikkea muuta kuin mielekkään. Ympäristöystävällisyyden kannalta on otettava huomioon myös polttoaineenkulutus. Hankintavaiheessa jokaisen auton ja testauksenhallintatyökalun maksaminen kirpaisee, mutta ensishokin jälkeen 3,5l/100km dieseliä juova mukavan rennosti pörräävä auto on niiden kaikkien kymmenien tai satojen tuhansien kilometrien jälkeen kannattavalta tuntuva hankinta. Tämän huomaa myös testimanageri kuljettajan penkillä ajotietokoneen kattavia valikkoja selatessaan.
Millä saataisiin autosta sitten juuri sellainen kuin halutaan? Auton varustelu on monelle omistajalle tärkeä tekijä matkustusmukavuuden kannalta. Samalla tavalla kuin autosta on valittavissa perus- ja lisävarusteet myös testauksenhallintatyökalu voi olla räätälöitävissä tarkoitukseen sopivaksi.
Miksi työkalun pitäisi ohjata testausprosessi tietyille raiteille, kun työkalun voi myös ohjata testausprosessin raiteille?
No sehän oli oikein hauska ja jännittävä matka! Minua lämmitti erityisesti tämä kohta jossa takapenkiltä kuului epämääräisiä ääniä: ”samalla kun takapenkiltä kuuluu jatkuvaa narinaa “Ollaanko jo perillä? Kauanko vielä? Missä mennään?””.
Noinhan se tuppaa menemään silloin kun ei ole vehkeet kunnossa ja informaatio ei kulje. Yllättävän paljon energiaa saa tuhlattua kyselyihin ja vastailuihin jotka olisi voitu hoitaa vaivattomasti ja tehokkaasti modernia työkalua käyttäen ja vieläpäs automaattisesti.
Hyvät herrat ja kumppanit!
Hauskaa tätä vielä tuoretta vuotta! Näköjään olette (globaalin talouden puristamana?) rantautuneet uuteen osoitteeseen ja uuteen lookkiin. Kiva näin! Raha siis puhuu teilläkin. Ja heti alkuun olette saaneet vierailevan tähdenkin kirjoittamaan.
Kirjoitus ja analogia autoon on mukavasti onnistunut. Kyllähän hyvälle testauksenhallintatyökalulle olisi monessakin paikassa tarvetta. Vaikka viime vuotta ajatellen monessa paikassa voitaisiin aloittaa ihan perinteisestä testaamisesta, sekin olisi monelle valitettavalle projektille ollut jo iso harppaus…
Mutta takaisin asiaan. Auto on yksityiselämssä tosiaan monelle mukavuusväline, mutta valitettavasti rahan ja todellisen maailman ohjelmistokehityksessä ”auto” ostetaan sitä varten, että siinä on vaihteet, ratti ja polkimet, ei ylimääräistä tai tarpeetonta. Hilavitkuttimet maksavat ”autossa” lisää samoin kuin todellisessakin autossa ja jos työ voidaan tehdä ilman niitä, on paketti ilman vempaimia varmasti jokaisen yrityksen lähtökohta. Ei maisemareittejä, ei DVD-soittimia ja näyttöjä niskatukiin. Perus-Skoda, jolla homma hoituu varmasti ja näppärästi, kesällä ja pakkasella.
Todellakin ”auto” jossa on vaihteet, ratti ja polkimet riittää monelle yritykselle. Lisäisin vielä tuohon sanan _valitettavan_ monelle. Kuinkahan moni firma ajattelee (tai on edes tutkinut) taloudellisia hyötyjä mitä noista hilavitkuttimista olisi mahdollista saada? Se, että asiat voidaan hoitaa ilman niitä, ei välttämättä tarkoita sitä, että asiat hoituisi paremmin ilman niitä. Pitkällä tähtäimellä tarkasteltuna työkalun pienet ”ylimääräiset” osaset saattavat jopa osoittautua hintansa arvoisiksi!
Joskus kannattaa ostaa paremman mitä tarvitsee. (Ja vaihtoehtoisesti köyhän ei kannata halpaa ostaa, kuten wanha sanonta menee.) Tulisikohan mistään pisneksestä mitään, jos talouspäättäjät olisivat joskus enemmän optimismin kuin pessimismin puolella 🙂
Mahtava kannanotto Jussilta. Hyvä vertaus, johon on pakko lisätä omasta puolestani, että todellakin, mikäli matkan jälkeen on niskat kipeänä, vatsa sekaisin ja autossa vielä haisi pahallekin, niin eipä mielellään sellaisen kyytiin hyppää uudelleen 🙂