Michelinkokin ABC
Käyn toisinaan ulkona syömässä. Olen yrittäjä, joten hifistelypaikoissa käyn ainoastaan, jos joku toinen maksaa. Viimeksi sellainen ihme sattui kai keväällä 2012, kun nautimme herraseurassa 5 ruokalajin illallisen Helsingin ravintola Olossa.
Ruoka oli erinomaista. Ei Oloa suotta ole äänestetty vuoden ravintolaksi. Annokset näyttivät hienolta ja tarina niiden takana tarjoilun yhteydessä oli kiehtova. Tuon reissun jälkeen jäin kuitenkin miettimään.
Mikä erottaa tavalliset kokit Michelintähtien taiteilijoista?
Tulin siihen tulokseen, että kaikki kokit osaavat kyllä laittaa ruokaa. Pihvit paistuvat taidolla ja flambeerauskin kulkee. Erottava tekijä löytyy siis jostain muualta.
Useimmat ammattilaiset alalla kuin alalla ovat varsin taitavia suorittavassa työssään. Testaajat testauksessa ja kokit kokkauksessa. B-osa, eli suoritus, on yleensä se töiden helpoin osuus. Erottava tekijä gurujen ja tavisten välillä löytyy siis muualta.
Kuuluisimmat kokit ovat huolellisia valmistelutyössä, eli A-osassa. He tietävät tarkasti etukäteen, miten kokkaustyö tehdään ja käyttävät varmasti itse valitsemiaan työtapoja. He valitsevat raaka-aineet huolellisesti ja käyttävät niiden valmisteluun aikaa.
Ravintolan suosio tai mestarikokin maine kuitenkin syntyy vasta lopussa. C-osa on tarjollepano. Annos asetellaan millintarkasti asiakasta varten. Se näyttää kauniilta ja maut ovat tasapainossa. Mestarikokki myös maistaa työn jokaisessa vaiheessa itse varmistaakseen lopputulokset. Lopuksi tarjoilija esittelee annoksen sen tarinaa myöten.
Gastronomia on jonkin verran testausta vanhempi taiteen ala. Jos mielit testauksen Michelinmestariksi, työ on kuitenkin aloitettava jo tänään.
Hanki joka päivä yksi uusi idea työsi valmistelun tai tarjollepanon tueksi. Ole kärsivällinen ja harjoittele!
Terve Antti,
Olisin eilisessä akvaariokeskustelussa tarttunut tähän, mutta keskustelu eteni nopeasti toisaalle ja homma jäi sikseen…
Näen tämän lähestymisen valitettavasti taantumisena vanhaan tapaan ajatella ammattitaitoa. Tunnen muutaman kokin, yhden entisen Michelin-sellaisenkin, ja heidän mukaansa – jos tähän sapluunaan yrittää vertausta sovittaa – erinomaisuus korostuu B- ja C-osassa. C-osassa toki vaaditaan mestarillista esillepanoa, jotta mestarillinen ruoka tulee visuaalisesti oikeuksiinsa, mutta se kaikki mitä suorituksen aikana tapahtuu, on jotain mikä ei ummikolle aina aukea. Toki heillä on roppakaupalla keinoja työkalupakissa, mihin ilmeisesti tuolla A-osalla pyrit, mutta keinojen valitseminen lennossa on se mistä mestarillisuus syntyy. Huippukokit, -urheilijat, -taiteilijat ja jopa -testaajat pystyvät lennossa sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin ja asiayhteyksiin, ja muuttamaan lähestymistapaansa tilanteen mukaan. He salamannopeasti tekevät jotain, reagoivat tulokseen ja korjaavat käyttäytymistään. Mausteiden käyttö, hyökkäyskuviot tai vai vaikka testitulosten tulkinta ovat asioita, jotka mestarit hallitsevat suvereenilla mahtavuudella.
Jos otetaan pelkkä testausanalogia, näen esittämäsi analogian niin, että ensin valitaan metodologiat, prosessit ja – kappas vaan – ne testitapaukset (jotka ehkä jopa automatisoidaan), sitten ne ajetaan ja sitten esitellään piirakan kuvia Powerpointissa. Determinismiä, josta on vaara kadota henkinen sitoutuminen.
B-osan aikana tapahtuu paljon. Mestarin käsissä enemmän kuin kisällin.
Kriittisin silmin tihrustaen,
Sami
PS: Tiedän kyllä, että tiedät yhtä sun toista mestarillisesta työnteosta. Tämä A-B-C -lähestyminen vain vähän hiersi. 😉
Vastauksena kommenttiin Sami Söderblom.
Moro Sami,
Oli vauhdikas keskustelu, joten kiitos siitä. En tullut ajatelleeksi, että A-osan voisi ajatella näin klassisestikin. 🙂
Minusta testaajan työlle A -osa on tärkeää siksi, että B ja C -osissa pääset toteuttamaan visiosi juuri niin kuin parhaaksi tiedät. Gurukokit eivät nöyristele, vaan hoitavat homman kokemukseensa nojaten. Mutta miksi juuri he saavat toteuttaa hommat 100% visionsa mukaan?
Valmistelu tarkoittaa sitä, että saat pääsi sisällä olevat oivalliset ideat ulos kollegoille ja esimiehille niin, että et suorita toisten visiota onnistumiseen, vaan juuri sinun omasi.
”Olen yrittäjä, joten hifistelypaikoissa käyn ainoastaan, jos joku toinen maksaa.”
Tämä on hyvä muistaa myös testaustulosten ”esillepanossa”, jotta ei mene liian hifistelyn puolelle. On toki tilanteita, jolloin on syytä hioa tarina ja muu viimeisen päälle. Esimerkiksi silloin, kun on itse vakuuttunut jonkun bugin vaarallisuudesta, mutta muu projektitiimi ei ole sitä valmis ”ostamaan”.
Mestaritestaajan kalliarvoisin raaka-aine on aika (työaika sekä kalenteriaika). Sitä pitää käyttää harkiten. 99% kokkauksista tulee olla sitä tuottavaa perusmättöä, jolla koodia syntyy, bugit löytyy ja korjataan ilman sen ihmeempiä krumeluureja ja kohtuullisin kustannuksin. Jätetään michelinkokkaukset ja michelinbugit erikoistilanteita varten 😉