Ravihevosen maailmankuva

Ihmisellä on omituinen ja syväänjuurtunut halu takertua menneisyyteen. Menneisyyden ympärille on helppo luoda rutiineja ja pitää niistä takertuvasti kiinni. Se luo ihanan turvallisuuden tunteen, kun ei tarvitse koskaan miettiä mitään uutta ja hommat toimivat omalla painollaan! Vai toimivatko???

Ongelma on, että kun samoja rutiineja toistaa riittävän pitkään, työn tehokkuus alkaa pikkuhiljaa rapistua. Enkä puhu itse tekijän tehokkuudesta, koska maamme on täynnä mahtavia työlleen omistautuneita ihmisiä. Kiitos siitä heille! Puhun työn ja sen tulosten tehokkuudesta. Kun rutiineja toistaa päivästä toiseen, viikosta kolmanteen ja vuodesta viidenteen, tapahtuu eräänlainen ravihevos-efekti.

Ajosuitsissa on silmälaput, jotka rajoittavat hevosen näköalaa. Jotkin laput peittävät kokonaan näkökentän sivuille ja taakse, ohjaten keskittymään vain ja ainoastaan siihen, mitä on edessä.

Ravihevoselta toivottujen tulosten valossa tästä on varmasti apua, mutta nykyaikaisessa ohjelmistoprojektissa putkinäköinen eteneminen on vähintäänkin vahingollista. Ja kaiken lisäksi: laput silmillä, opitulla tavalla ja urautuneilla toimintatavoilla tuota vahinkoa ei välttämättä edes osaa tunnistaa.

Pysähdy hetkeksi. Arvioi omaa ja ympärillä olevan tiimisi toimintaa. Kyseenalaista vuosikaupalla vallalla olleet käytäntösi ja mullista maailmankuvasi.

Heitän esimerkkinä yhden käytännön tason haasteen: tilastoi viikon ajan raportoimiesi bugien lukumäärä. Jaa ne kahteen kategoriaan: a) tutkivalla testauksella löydettyihin ja b) suoraan testikeissien kautta löydettyihin. Luota omaan fiilikseen siitä, olisiko yksittäinen bugi löytynyt ilman sataan kertaan läpi ajettua testikeissiä. Millaisia tuloksia saatte?