Kaikki aseet mitä tarvitset
Sucker Punch oli hyvä leffa. Uskallan sen sanoa, vaikka eriäviä mielipiteitä sataa kaatamalla. Päällimmäisenä koko elämyksestä minulla jäi mieleen uskomattoman osuva lainaus:
You have all the weapons you need… now fight!
Tuo kohtaus pysäytti minut. Se pysäytti siksi, että sain itseni kiinni mitä typerimmästä ajatusmaailmasta. Olen kai aina ajatellut, että tuloksen aikaansaamiseksi tarvitaan työkaluja. Aseita, joilla homma hoituu aina tehokkaasti ja mutkattomasti.
Kun suomalaista miestä kohtaa ongelma, pihalamppu on palanut tai toimiston wc-istuin on rikki, mies lähtee rautakauppaan. Reissulta tarttuu mukaan uskomattoman tarpeellinen joukko uusia työkaluja, joita ilman ei takuuvarmasti olisi tullut toimeen. Joskus siinä hässäkässä saattaa unohtua jopa itse asia, eli se pihalamppu tai istuin.
Sama ongelma lyö päivittäin kapuloita rattaisiin lukuisissa softaprojekteissa ympäri maailman. Tuskallisen luovan työn ja hommiin ryhtymisen sijasta ihmiset etsivät mitä hienoimpia työvälineitä netistä, virittelevät niitä toimintaan ja saattavat jopa maksaa niistä mansikoita. Kuitenkin lähes poikkeuksetta nämä työvälinehankinnat ovat tuloksen aikaansaamisen pahin este.
Testauksenhallintajärjestelmä on yksi näistä vehkeistä. Useimmiten niitä otetaan isolla tohinalla käyttöön ja aletaan paiskimaan kunnolla töitä työkalun täyttämiseksi dokumentaatiolla. Suomeksi sanottuna siis testitapauksilla, vaatimuksilla ja testien toistokierroksilla. Oikeasti samat testaustyön tulokset olisi voinut saavuttaa hyödyntämällä järkevästi vain 10% järjestelmän ominaisuuksista. Tai kokonaan ilmankin!
Tieturin Testaus 2011 -seminaarista minulle jäi elävimmin mieleen Elisa Puoskarin puheenvuoro Sulakkeen toimintatavoista. Sulakkeella sprintit ovat päivän mittaisia. Sulakkeella on heitetty myös virhetietokantajärjestelmät mäkeen. Projektihuoneen seinällä komeilee taulu post-it lappuja, yksi erroria kohti. Sillä ei voi haaskata aikaa rautakaupassa norkoiluun, konffaukseen, servereihin, tietohallintoon eikä käyttäjäoikeuksiinkaan.
Työkaluihin keskittymisen sijaan Sulakkeella on ymmärretty se, mitä Sucker Punch yritti sanoa.
Lopeta joutava esteiden, ongelmien tai syyllisten etsintä ulkopuolelta ja pysähdy hetkeksi miettimään. Sinulla on jo kaikki työkalut, mitkä onnistumiseen tarvitset. Älä pelkää käyttää niitä!
Otimme 31.5. tiistaina käyttöön sessiopohjaisen testuksen osana laadunvarmistusprosessiamme. Olemme pyrkineet siirtämään ”tarkistamisen” kehittäjille, jotka yksikkötesteillään varmistavat toiminnan ”happy day” -skenaarioissa, ja ottamaan itse tutkivan lähestymistavan testaukseen. Tarkoituksena on siis kahdessa viikossa kattaa äärimmäisen kompleksinen järjestelmien rypäs. Testauksen tarkoitus on löytää mahdollisimman monta tuotannon estävää vikaa.
Otimme työkaluna käyttöön fläppitaulun ja muistilaput. Teimme riskikartoituksen kolmessa tunnissa ja testaussuunnittelu itsessään vie noin kuusi tuntia. Eli kaksi sessiota kartoittamista ja scopaamista, ja neljä sessiota suunnittelua. Sessioissa siis mukana kolme testaaja per sessio. Suurimmaksi ongelmaksi muodostuu dokumenointi, jossa meillä menee näiden havaintojen ja testi-ideoiden syöttämiseen n. kaksi tuntia per 90 minuutin sessio. Tätä työkalua meidän täytyy kayttää keinotekoisen läpinäkyvyyden saavuttamiseksi asiakkaan suuntaan. Fläppitaulu toimii samoin, ilman hienostuneita dashboardeja! /Sillä hallitaan testausta!/
Onko ongelma siis työkalussa, sen käytössä, vai asiakkaan asenteessa? Onko asiakas valmis luopumaan läpinäkyvyydestä tuloksien valossa? Jos saadaan tuplasti enemmän tuloksia verrattuna dokumentaatioon ja raskaiden työkalujen käyttöön, eikö se ole kaikkien kannalta tehokkaampaa? Mun mielestä on. 😉
Kokemani ja näkemäni myötä olen valmis myöntämään sen, että iso, hieno, kallis ja vimpan päälle uusimpien trendien mukainen multitoimityökalu ei takaa välttämättä muuta kuin julmetun loven projektin budjettiin. Korostan kuitenkin, että mahdollisia testattavia osa-alueita ja tekniikoita on niin paljon, että yhtä kaiken kattavaa oikeaa vastausta ei ole.
Tiivistän ajatukseni seuraavasti: fläppitaulut ja muistilaput ovat parhaimmillaan silloin kun tiimi koostuu kokeneista ammattilaisista. Työkalu puolestaan on parempi silloin kun pitää ehkä hieman katsella perään ja varmistaa, että tietyt asiat tulevat tehtyä – tätä ongelmaahan ei ole ammattilaisten kanssa.
No sittenhän se asiakas laittaa vielä omat mausteensa soppaan. Tähän minun ohjeeni on se, että tuo asiakkaan tietoon vaihtoehdot ja esitä ne selkeästi ja lyhyesti. Kun asiakas on päättänyt, että mitä se haluaa, niin sitten toimittaa asiakkaalle juuri sitä mitä se haluaa ja pikkasen vielä päälle ja hyvällä sykkeellä.
Morjensta Pekka ja kiitos hyvästä ajatustenherättäjästä.
Asiakkaan läpinäkyvyysvaatimuksista johtuen teidän työmääränne näyttää kertautuvan merkittävästi. Minusta vika ei koskaan oikeasti ole työkaluissa. Ongelmat ovat aina lähtöisin ihmisistä, jotka valitsevat joko vääriä tai tarpeettomia työkaluja.
Syyt valintoihin ovat moninaiset. Osa ihmisistä ei vain jaksa ryhtyä oikeisiin töihin vaan mieluummin täyttää arjen vaikkapa puuhastelulla työkalujen kanssa tai työkalukaupassa. Toiset taas eivät osaa luottaa alaisten tai toimittajien tuloksentekokykyyn vaatien mittaus- ja seurantavälineitä.
Minusta asiakkaalle voisi olla järkevää tehdä pari esimerkkilaskelmaa, paljonko kahdenkertaiseen työhön haaskaamanne työaika heille rahassa maksaa. Mitä samalla rahalla voisi muuten saada aikaan? Se voisi laittaa asiakaspään päättäjätkin miettimään 🙂 Ilmeisesti myös Ammattitestaajan näkökulma tukee asioiden avaamista asiakkaalle heidän ymmärtämällään kielellä. Lyhyesti ja ytimekkäästi. Rahalla ja ajalla.
P.S. Minusta mainitsemani työkalujen haalimis- ja ihannointivimma on miehille luontaista. Naisten tapauksessa probleema taas on siinä, että koskaan ei ole oikeita, tilanteeseen sopivia vaatteita kaapissa. Aina on kuljettava vaatekaupan kautta 😉
Hyvä kirjoitus. Laitoin joitain kommentteja blogiini: http://avustaja.blogspot.com/2011/06/kuinka-paljon-panostaa-tyovalineisiin.html