Kitty Genovese murhataan joka päivä
Kitty Genovese puukotettiin kuoliaaksi aamuyöstä maaliskuun 13. päivänä vuonna 1964 lähellä kotiaan Queensissa, New Yorkissa.
Tapauksen tekee erityisen kiinnostavaksi tosiasia, että vaikka paikalla oli useita silminnäkijöitä, kukaan ei puuttunut tilanteeseen. Puolen tunnin aikana jopa 38 silminnäkijää näki murhaajan vaanivan ja puukottavan Kitty-parkaa kolmen eri hyökkäyksen aikana. Tämä vaikutti sosiaalipsykologeista sen verran mielenkiintoiselta, että he päättivät tutkia asiaa tarkemmin. Tutkimusten jälkeen syntyi teoria, jota kutsutaan Genovesen syndromaksi.
Genovesen syndroman keskeinen ajatus on “en tee mitään, koska kukaan muukaan ei näytä tekevän mitään”. Tapahtumiin puuttumisen todennäköisyys pienenee, mitä enemmän tapahtumalla on silminnäköijöitä tai osallisia.
Onneksi joudumme kovin harvoin tekemään päätöksiä murhaajan toimien estämisestä, kohtaamme silti päivittäin tilanteita, jotka menevät selvästi pieleen. Mitä isompi on osallisten joukko, sen epätodennäköisemmin kukaan muukaan uskaltaa nostaa kissaa pöydälle. Silloin on hyvä ymmärtää Genovesen syndroman perusajatus ja pyrkiä tekemään asialle jotakin.
Jos projektissasi on menossa jokin asia pieleen, ota asia rohkeasti esille. Jos sinä et pelasta Kittyä, ei sitä tee kukaan muukaan.
Suosittelemme myös:
Huono laatu maksaa joka päivä
Jos softakehitystä ja laatua ei voi mitata rahalla, niin millä sitten? Oletetaan että sinulla on softatuote ja yksi 10 hengen softankehitystiimi....
Mikä on kun ei taidot riitä?
Ilma oli sakea, tunnelma tiivis ja noin 100 kilttiä koululaista nojautui kuuntelemaan väkeviä tarinoita myynnin ihmeellisestä maailmasta. Istuin...
Laadunvarmistus on valhe, joka tuhoaa projekteja
Oletko ajatellut miksi ohjelmistohankkeita on niin helppoa ajaa isosti metsään? Saamme yhtenään todeta uutisistakin, miten erityisesti suurimmat...
.. ja ei pidä lannistua, jos Kittyn palastus (tai testaamisen puolesta puhuminen) ei onnistu eka kerralla: omia ideoita pitää jaksaa myydä uudestaan ja uudestaan:
http://followupsuccess.com/2011/02/21/shocking-sales-statistics-as-it-relates-to-follow-up/
Marko, oivallinen kommentti ja pysäyttävä linkki!
Jatkuvasti saan itseni kiinni ”miksi nuo eivät tätä tajua”-ajatuksesta. Kun uusia ajatuksia pyritään viemään käytäntöön, on syytä valmistautua jopa hyvin voimakkaaseen muutosvastarintaan tai ainakin epäluuloon.
uusista muutoksista puheeollen: lähtökohtaisesti suuri(n) osa ihmisistä pelkää kaikkea uutta ja tuntematonta. samoin ihmisillä on taipumus olla kokoajan omalla turvallisella mukavuusalueella.
kun ihmiset ei ”halua ja ymmärrä”, se pitää purkaa ymmärryksen kautta ja siihen vaaditaan sitkeyttä. itse olen turhan usein langennut siihen, että olen koettanut saada muutokset läpi nopeasti ja yhdellä kerralla. silloin vaarana on, että esitys iskee suoraan detailitasolle ja jengi ei välttämättä tajua puoliakaan asiasta (liian big-bang lähestyminen). tarinaa pitääkin alkaa rakentamaan ylhäältä alas pikkuhiljaa stepeittäin, perusasioita/päätöksiä on toistettava jokaisella kerralla (RECAP-slidet alkuun) ja tarinaa voi syventää sitä mukaa kun ymmärtää kuulijan kyvyn ottaa sanomaa vastaan.
Muutosvastarinta ei ole pelkästään negatiivista. Jos jokainen idea ja ajatus otettaisiin aina innolla vastaan, toiminta olisi melkoista tuulen mukana heilumista. On ihan tervettä, että jokainen muutos pitää yleensä perustella huolellisesti.
Kittyn tapauksessa vaadittu toiminta on kohtuullisen helppo hahmottaa…soita poliisit, estä murha tjms. Elämä isossa softaprojektissa on hieman toisenlaista. Tilannekuva on tuskin koskaan kovin selkeä; meneekö hyvin vai huonosti? Tulkinta tilanteesta voi vaihdella henkilön ja roolin mukaan. Myöskään vaadittavat korjaustoimenpiteet eivät ole aina selkeitä.
Paljon on kyllä ”Kitty” projektejakin, joissa vain taistellaan sitkeästi päivästä toiseen vanhaan tapaan vaikka kaikki näkevät muutoksen tarpeen.
Marko, juurikin näin. Ja vaikka muutoksen tarpeen ymmärtäisikin, epäusko ratkaisun toimivuudesta voi silti jyllätä takaraivossa. Lisäksi pelko hukkaanheitetystä tarmosta voi olla kova.
Baby steps, pienillä askelilla eteenpäin. Ja kun näistä pienistä ja hyvinrajatuista muutoksista saadaan hyviä kokemuksia, kasvaa myös usko ratkaisun toimivuuteen.
Ari, hyvä kommentti, ilman muuta muutosten täytyy olla hyvin perusteltuja. Silloin muutoksilla on edes jonkinlainen mahdollisuus kehittää toimintaa.
Silti, suuri osa muutosvastarinnasta on myös turhaa, esim. kun vastustaa päätöksiä päätöksenteon jälkeen. Ymmärrän, että ihmisiä kannattaa ja pitääkin kuunnella ennen päätöksentekoa. Mutta sitten kun päätökset on tehty, niin sitä (esim. startegiaa/toolia/prosessia) pitää alkaa implementoimaan, eikä enää käyttää aikaa sen vastustamiseen, vaan miettiä MITÄ ITSE voi tehdä asian suhteen. Eli on löydettävä asiat mihin ylipäätään voi vaikuttaa ja mihin ei.. ja keskityä ensimmäiseen. Charles Darwin on sanonut: ”It is not the strongest of the species that survives, nor the most intelligent that survives. It is the one that is the most adaptable to change.”
Baby stepeistä: Eikös joku viisaampi ole sanonut: Quality is a journey, not destination (tjsp). Pätee tähänkin.
Yksilötasolla ja yksittäistapauksissa muutosvastarinta voi olla turhaa ja haitallista, mutta se on ilmeisesti palvellut hyvin ihmiskuntaa kokonaisuudessaan. Tuskin tuo ominaisuus olisi muuten selviytynyt niin vahvana darwinistisessa todellisuudessa 🙂
Ja kaikki on toki suhteellista. Yksilöt ja organisaatiot muuttuvat kuitenkin todella nopeasti verrattuna geneettisiin muutoksiin lajeissa.
Testaajan tärkein ominaisuus on kyky esittää peruskysymys. Kun projektiin pääsee pesiytymään Genovesen syndrooma, on testaajan tehtävä astua esiin ja esittää se peruskysymys. Kysymyksen esittämättä jättäminen sillä perusteella, että kun kukaan muukaan ei kysy, voi olla kohtalokasta.
Minun sankarini peruskysymyksissä on opiskelukaverini joka opetti ei vain minulle vaan koko kurssille, että mikä on kysymyksen voima. Matematiikan luennolla luennoitsija puhui meille derivaatan nollakohdista aikansa kunnes opiskelukaverini viittasi, sai puheenvuoron ja esitti peruskysymyksen: ”Kun puhutte derivaatasta, niin mitä itse asiassa tarkoitatte?”.
Koko luentosali hiljeni hetkeksi. Tätä seurasi välitön helpotuksen huokaisu ja keveä puheensorina. Luennoitsija otti homman haltuun ja kertasi esimerkein derivaatan perusteita ja otti vastaan suorastaan valtoimeksi yltyneen kysymystulvan. Monella muullakin näytti olevan kysyttävää, mutta jonkun piti aukaista hana ensimmäisenä.
Olen mielenkiinnosta seurannut myöhemmin, että mille urille tämä peruskysyjä myöhemmin elämässään päätyi ja hän on nykyää keskisuuren yrityksen toimitusjohtaja Etelä-Pohjanmaalla ja voin vain kuvitella, että business pyörii ja peruskysymyksiä lentelee.
Ammattitestaaja, loistava esimerkki!
Siirrytäänkö Amerikan mallista Intian otteisiin?
http://www.stara.fi/2014/10/13/vakijoukko-leikkasi-raiskaajan-sukuelimen-irti-lihakirveella/
Brutaali esimerkki siitä, miten laineet lyö rajusti yli. Ehkä työelämässä ei ruveta kenenkään munia leikkomaan, mutta turhautuminen aiheuttaa varmasti ongelmia. Tietyn pisteen jälkeen asioiden korjaaminen on hirveen hankalaa.