Opetuksia ala-asteelta

Kävin pikkupoikana koko ala-asteen idyllisessä keltaisessa puukoulussa. Koivuharjun koululla oli ihan oma keittiökin, missä Martta laittoi meille eväät ja jokaista luokkaa kävi sopiva kourallinen oppilaita. Rinnakkaisluokkien käsite oli vieras. Koulu on vieläkin olemassa, vaikka siellä näin kesäaikaan onkin aika hiljaista.

Ensimmäinen vieras kieli aloitettiin kolmosella. Englannin tunnit aloitettiin ihan perussanastosta ja keksimällä meille englanninkieliset nimet. Minä olin Andy. Kaverini Aki halusi ehdottomasti olla Jake, koska sattui olemaan suuri “Koira haudattuna” -sarjan fani.

Melko pian kaikkien kielten opetuksessa tulee vaihe kun aletaan harjoittelemaan puhumista kaverin kanssa. Käydään harjoituksen vuoksi vuoropuhelua, kuten minä ja Jake:

Hi. My name is Andy.

Hi Andy. I’m Jake.

Vuoropuheluista oppii paljon ja kaverilta voi saada myös hyvin vikkelästi palautetta.

Mutta ajatelkaapa, jos tuo harjoitus tehtäisiin, kuten nykyaikaisissa ohjelmistoprojekteissa? Kaveri koodaajana tekee muutoksen koodiin ja laittaa versionhallintaan. Minä testaajana otan kopin ja vastaan joskus viikon päästä, kun release on valmis. Vesiputousmallisessa kehityksessä voi mennä kuukausiakin. Kenelle sellaisesta on minkäänlaista hyötyä?

Nykyisin on aina kiire. Siksi vain luonteva tiivistahtinen vuoropuhelu kehityksen ja testauksen kesken tuottaa toivotut tulokset!