Huomaamaton, mutta loistaa poissaollessaan

Tiistaina oli voimakas olo. Voima pakotti hartioissa ja kahvakuula kiilteli olohuoneen nurkassa kutsuvasti. Auton puunauksen päälle paikatkin tuntuivat jo lämpimältä ja treeni saattoi alkaa. Ensimmäisen heilautuksen kohdalla mielessä häivähti hetken ajatus.

Olisiko tuolla pienellä 10 kilon kuulalla järkevämpää aloittaa? Ihan vaan lämmittelyn vuoksi.

Siten olikin jo liian myöhäistä. Säteilevä kipu pisti alaselässä ja tuntui pohkeisiin asti. Jippii sanon minä.

Kaksi särkylääkkeidenhuuruista päivää ja useita venyttelytunteja myöhemmin pääsin taas työmaalle. Selkään vain sattuu ja insinöörityöstä istumalla ei tule mitään.

Väkisinkin mieleen tulee maantai. Kun kaikki vielä oli kunnossa. Kuinka vähän sitä arvostikaan selkää, johon ei satu? Ihmisellä on kummallinen taipumus ylenkatsoa asiat, jotka ovat kunnossa.

Terveyttä oppii arvostamaan vasta kun sen on vaarassa menettää.

Aivan samalla tavalla toimivat ihmisten pyörittämät ohjelmistoprojektitkin. Kun kaikki toimii moitteettomasti, kukaan ei edes huomaa.

Testaustakin oppii arvostamaan vasta, kun sen puuttumiseen on kerran kompastunut kivuliaasti.