Voiko tunnetta mitata?
Antti kirjoitteli viime viikolla tunteeseen luottamisesta testaustoiminnasta. Kommentointi antaisi ymmärtää, että ammattilaisten perstuntuma osuu usein oikeaan, mutta kun ei ole olemassa sitä raakaa dataan, niin mitenkäs sen todistat. Joku metriikka pitäisi olla, jotta tunne muuttuu todeksi!
Monissa ravintoloissa on ulko-ovella kolme nappia. Asiakasta pyydetään napsauttamaan lähtiessä iloista, neutraalia tai surullista naamaa. Ehkä väritkin ovat mukana. Tästä voidaan päätellä päivän jälkeen, että mitenkäs ravintola tänään onnistui.
Voisiko tätä lähestymistapaa hyödyntää myös projekteissa? Jokainen projektiin osallistuva napsattaa nettisivulla yhtä kolmesta napista. Jos kaikki näyttää virheältä ja iloiselta, niin projektilla saattaa olla hyvät mahdollisuudet onnistua. Jos keskiarvo lähtee liikkumaan kohti punaista päätä, niin projektipäällikkö herätys!
Näin se voisi esimerkiksi toimia:
Kuten kuvasta näkyy, en ole käyttöliittymäsuunnittelija, mutta kyllä tuosta idean pitäisi selvitä. Kun projektipäällikkö näkee tällaisen kuvion, niin syytä olisi mennä juttelemaan punanaaman painajan kanssa. Onko ollut paha päivä vai tietääkö tämä oikeasti jotakin, mitä muut eivät ole vielä huomanneet.
Ohjelmistojen kehityksessä ja testauksessa perstuntuma osuu usein oikeaan. Heivaa ylimääräiset ja turhat mittarit kuikkaan ja mittaa sitä minkä kaikki tietävät. Mutta mitä aikaisemmin ei ole ikinä kysytty.
Suosittelemme myös:
Mutta eihän se Agilea ole
David Devaaja paukuttelee koodia projektissa yhdessä Kari Koodarin kanssa. Parin viikon Sprinttiä on nyt painettu viimeiset päivät pitkillä...
Ei testaaja tähti ole
Mitä tapahtuu, jos softaprojektista tulee vallan ja ylpeyden pelikenttä? Kun jokainen leiriytyy omaan kahvipöytäänsä ja toisia katsellaan vain...
Google ja kirjasto
Tämän päivän Tietoviikko kertoo Googlen astetta suuremmasta projektista. Google aikoo nimittäin digitoida kaikki maailman n. 130 miljoonaa...
Harjoitin hieman vastaavaa James Bachin materiaalien ja Agile-oppien yhdistelmänä aiemmassa työpaikassani ja edelleen palaan samaiseen asiaan säännöllisesti. Mun lähestymistapani on ollut vähemmän teknologiaorientoitunut, kun hymynaamanapin sijaan kerään porukan huoneeseen ja pyydän vastaamaan 2-3 kysymykseen yhtäaikaisella peukkuäänestyksellä jossa tietysti peukku ylös vastaa vihreää / hyvää ja vastaavasti sitten sivulle tai alas niitä muita vaihtoehtoja.
Olen käyttänyt yleisimmin kahta kysymystä:
1. Laatu: liikennevaloperiaate
2. Kattavuus: kokaisin, olin systemaattinen, testasin
Kolmas on ollut käytössä varsin turbulenteissa projektitilanteissa:
3. Muutostahti: varaan oikeuden muuttaa mieltäni huomiseksi, viikossa, ehkä pidempäänkin
Tunteen keskusteluun saamisella voidaan ratkoa oikeasti keskeisiä asioita, ja toisaalta harvoin yksittäinen ihminen kykenee asettumaan päätöksessään 15 vastaan. Varsinkin virhemäärissä on totuttu niinkin suuriin lukuihin että merkityksen välittäminen vaatii luovuutta. 🙂
Aivan huikeaa, Maaret! Aion ehkä salaa varastaa tuon idean ja tehdä siitä omani! >:P
Taisi olla Boltonin materiaalissa, missä (sen sijaan että oltaisiin käytetty numeroita) laadun ilmaisemiseksi käytettiin naamoja. Kenellekkään ei tullut epäselvää oloa, että oliko 80% hyvä vai huono asia, kun oli ”keltainen :I”, joka ilmaisi että edetty ollaan ja mahdollisesti tuotantokelpoista, mutta ei aivan priimaa. . Sama pätee kattavuuteen: eli ”keltainen :I” sanoo, että tiedetään paljon, mutta ei rittävästi.
Asiakas usein pakottaa kvantifioimaan numerot ja kattavuudet, koska ei välttämättä osaa käsittää (mitata) asioita ilman lukuja. Luvut ovat turhia ilman tarinaa niiden takana.
T:Peksi
Toden totta, Maaret! Ajatuksen kun palastelee vielä muutamaan osaan, niin menetelmän antaman informaation merkityskin kasvaa.
Maaret, oletko seurannut, että kuinka hyvin peukkutilastot hankkeen eri vaiheissa ovat ennustaneet lopputulosta?
Tunteiden hyväksikäyttö työssä – kuten testauksessa – voidaan nimetä myös kokemuksen tuomaksi varmuudeksi. Kun olet riittävän kokenut, niin rohkenet uskoa omaa perstuntumaasi joka on oikeassa häkellyttävällä varmuudella. Toisille ”riittävän kokenut” tarkoittaa kahta viikkoa ja toisille kymmentä vuotta. Tunteiden käyttöä henkilökohtaisessa suorituksessa ei mielestäni tarvitse mitata – se näkyy hyvinä tuloksina.
Kun puolestaan mennään siihen, että mitä asiakkaat tuntevat tuotteitasi ja palveluitasi kohtaan, niin olemme astuneet kokonaan uuteen tieteenalaan. Se joka ymmärtää toisten ihmisten tuntemuksia ja osaa vastata niihin, tahkoaa gillaa niin että tulee ovista ja ikkunoista sisään.
Taktiikkoja on useita ja osa toimii kohtuudella. Jotkut testaavat tuotteensa kohderyhmällä ennen kuin se saatetaan kaikkien asiakkaiden saataville. Mikäli kohderyhmä on valittu oikein ja se edustaa riittävän laajaa otantaa, niin tulet saamaan kohtuullisen käsityksen tuotteesi saamasta vastaanotosta eli siitä miten ihmiset sen kokevat eli tuntevat.
Muutamat toimijat seuraavat aktiivisesti mitä ihmiset heidän palveluistaan puhuvat foorumeilla ja sosiaalisessa mediassa ja kehittävät tuotetta sen mukaan.
Tunteen mittaaminen on haastavaa. Voidaan rakentaa erinäisiä diagrammeja vaikkapas saadun palautteen perusteella. Näihin tolppiin ei kuitenkaan kannata tukeutua liiaksi, sillä olemmehan tekemisissä tunteiden kanssa ja tunteet muuttuvat toisinaan ja yllättäenkin.
Hmm…pitäisikö näihin blogeihinkin virittää tuollainen hymynaama mittari? Voisi saada jotakin kommenttia jutuista, koska lukuunottamatta Pekkaa ja Ammattitestaajaa kommentit jäävät useimmiten vähäisiksi.