Lyhyestä virsi kaunis
Kävin vasta pitkän keskustelun määrittelyn hankaluudesta. Eräässä yrityksessä projektin määrittelyvaihe aiheutti hirveästi vaivaa, sillä se tuntui kestävän joka kerta valtavan pitkään. Pahimmassa tapauksena jopa vuosia. Lopputuloksena kehitettävän ohjelmiston piirteistä oli sivukaupalla etukäteen spekuloitua aineistoa porkattavaksi.
Kukaan ei vain jaksanut lukea määrittelyjä jälkikäteen. Lopulta edes toteutus ei vastannut niitä. Tilanne on oikeastaan ihan tyypillinen isoissa ohjelmistoprojekteissa tai tapoihinsa juurtuneissa organisaatioissa.
Toimenpide-esitys ongelmien korjaamiseksi oli helppo.
Päättäkää ensin mikä on dokumentin maksimipituus. Sopikaa yhdessä, että jokainen dokumentti on korkeintaan kahden A4:sen mittainen. Sitten keskittykää kiteyttämään.
Pöydän toisella puolella tuli hiljaista. “Voiko muka niinkin tehdä?!”. Mielestäni voi. Ja pitääkin.
Minä tuotan helposti sivutolkulla jaarittelevaa ja joutavaa tekstiä. Jos siis tuntuu edes hetken samalta, niin suosittelen palaamaan Mark Twainin sanoihin.
Pyydän anteeksi, sillä minulla ei ollut aikaa kirjoittaa lyhyesti.
Ja näin saamme vielä suuremman määrä erilaisia lyhyitä dokumentteja aikaiseksi. Toki provosoiminen on välillä ihan aiheellistakin…
Jokainen projekti on toki oma projektinsa, mutta kyllä esim. toimittaja-asiakas versiossa ilman kunnollisia määrittelyjä on toimittajalla kuin lupa kupata asiakasta lähes määrättömästi. Valitettavasti tätä näkee jokaisessa projektissa missä on mukana. Toimittajan bisnes kun näyttää perustuvan vain ja ainoastaan asiakkaan kuppaamiseen.
Ennemmin asettaisin määrittelyille päivämäärärajoja ja katselmoinnit formaaleiksi…
Ihan totta Juge,
Luonnollisestikin saman sisällön pilkkominen aiheuttaa kasan pikkupapereita yhden ison sijaan. Ei kuitenkaan ole vahinko, että markkinoinnin ja mainonnan alalla on olemassa ihan oma tittelinsäkin viestin terävöittäjälle. Se on Copywriter.
Joskus on aiheellista pysähtyä miettimään mitä tekstillä tavoitellaan, kuka sen lukee ja mihin tarkoitukseen? Valitettavasti teksti on aina subjektiivista ja määrittelyjen tapauksessa liian usein pyritään kuvaamaan jotain yksiselitteisesti… Kuppaaminen on aina mahdollista, jos nojataan pelkkiin määrityksiin.
Myös ehdottamasi deadlinet ja katselmoinnit ovat minusta erinomaisia välineitä parantaa määrittelyjä.
Minä olen suuri liputtomuuden ja laputtomuuden ystävä. Yhtään lappua tai lippua ei tule täyttää pelkästään täyttämisen ilosta. Mikäli lapusta ei ole kenellekkään hyötyä tai sitä ei kukaan lue, niin sellaista lappua ei tarvita.
Kaikki eivät näin ajattele. Esimerkiksi juuri nyt olen projektissa jossa devaaja oli jopa hieman kauhuissaan kun speksi oli lyhyt ja väljä ja jätti siten paljon tulkinnan varaan. Hänelle oli pelottava ajatus se, että jos hän on luova itsensä, niin se menee mahdollisesti väärin ja hänelle kirjoitetaan bugi ja tulee lisää työtä.
Minä itse olen edellisen kuvauksen vastakohta. En tarvitse speksejä eikä minun tarvitse edes nähdä tuotetta kun voin jo aloittaa testaustyön. Kirjoitan yleensä ensimmäisen bugin keltaiselle muistilapulle ennen kuin minulla on uudessa projektissa edes työkonetta. Minulle on luonnollinen asia, että osa tekemistäni bugeista on ns. ”turhaa työtä” ja se ei minua haittaa yhtään, sillä en itse koe että on edes olemassa asiaa kuin ”turha bugi”. Niistä saa aina jotain irti – jos ei muuta niin taas oppi uutta.
Kaikki eivät kuitenkaan haluaa elää tai työskennellä kaaottisessa (ketterässä) ympäristössä, niin silloin tulee valita se hopeinen keskitie.
Hyvä pituus esimerkiksi emailille on yksi virke ja speksin pituus ei saa ylittää 10 sivua. Tämä kommenttini on aivan liian pitkä ja vaarana on, että hyvä jos puolet jaksaa sitä lukea loppuun asti.
Twitter on osoittanut, että kyllä olennaisen saa aika usein tiivistettyä 140:llä merkillä, jos oikein yrittää. #speksaus #devaus #testaus 😉