Kolottaako maistajan kahvihammasta?
Tuore mokka tuoksuu heti etuovella. Tummaa paahtoa. Aistit heräävät henkiin ja pakkasessa kylmettyneet sormet odottavat jo kuuman kupin hellää hyväilyä. Toimistolla on herkullisen aamukahvin aika.
Veikkaisin, että Pauligin päämaistajan Marja Tourin kokemus kahvin tuoksusta ei ole samanlainen. Kahvinmaistajan työ on testata kahvilaatuja ja sekoituksia tuotannon eri vaiheissa, sillä yksikään tuotantoon tuleva kahvierä ei mene heidän ohitseen.
Jotta kahvinpaahtajan tuotantokustannukset pysyvät kohtuullisina, tuotannon automaatioasteenkin on oltava kohdallaan. Paahtoprosessissa on tärkeää seurata ja tarkistaa pilkuntarkasti lämpötiloja, ilmavirtauksen tasoa ja paahtoprosessin kestoa. Lopputuotteiden tasalaatuisuus, jauhatusaste ja kosteusprosenttikin ovat tärkeitä mittareita parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Kaikki tuo on osa laadukasta kahvintuotantoa.
Automaatioasteen loputon kehittäminen ei kuitenkaan voi koskaan taata ihmiselle maistuvaa lopputulosta. Sama sääntö pätee sekä ohjelmisto- että kahvituotantoon.
Kaupan hyllyille ei päädy yhtäkään erää kahvia ilman, että ihminen on ensin keittänyt siitä kupin ja ryystänyt kunnolla.
Poikkeukselliset tuotteet vaativat poikkeukselliset menetelmät. Civet coffee eli sivettisumppi, on valmistettu kahvinpavuista jotka ovat Aasian palmusivettikissan valitsemia ja syömiä. Peto myöhemmin ulostaa pavut ja ne noukitaan talteen.
Tälleensä tuotettu kahvipöhö maksaa muhkeat 500€ (veroton hinta) kilolta.
Voidaan kehitellä moneenkin asiaan yleisiä menetelmiä ja toimintatapoja, mutta kaikkein kovimmassa kärjessä menetelmät ovat täysin poikkeukselliset ja vailla vertaa. Jos näin ei olisi, niin sittenhän meillä olisi joka asiassa useita maailman mestareita ja maailman parhaita, vaan kun asia on kuitenkin niin, että parhaita on yksi per asia.