Rakkauden ammattilainen
Oletkos koskaan käynyt treffisivustoilla? Tai lukenut treffi-ilmoituksia paperilehdestä? Minä ehkä olen, ehkä en. So not?
Näissä ilmoituksissa aika usein lähdetään liikkeelle vaatimusmäärittelyistä. Pitää olla raitis ja huumorintajuinen. Harrastaa samanlaisia asioita. Pituus ja ikä on tärkeitä numeroita. Ja niin edelleen. Olivatpa nämä ominaisuudet mitä tahansa, niin lopputuloksena on kasa vaatimuksia tulevalle kumppanille. Osa ominaisuuksista on listattuna, mutta osa saattaa jäädä tuomatta esille ilmoituksessa.
Seuraavaksi viestitellään. Jos viestitellään. Ehkä todetaan jo varhain, että ei tämä tästä. Jossain vaiheessa käy niin, että treffit saadaan sovittua. Tutustutaan. Kerätään lisää tietoa vastapuolesta. Tehdään vikaskannausta. Mitä nyt itse kukainenkin tekee. Vastaan tulee varmasti myös ennemmin tai myöhemmin ominaisuuksia, joista ei niin välitä. Nämä joko muodostuvat esteeksi suhteen jatkumiselle tai sitten niiden kanssa opitaan elämään. Toisaalta saatat huomata, ettei jokin alkuperäinen vaatimus lopulta niin tärkeä ollutkaan. Tiedätte varmasti miten tämä etenee. Testaamisestahan siinä on kyse.
Kysymys kuuluu, kuinka moni olisi valmis muodostamaan parisuhteen pelkän alkuperäisen vaatimusmäärittelyn pohjalta? Onko tosiaan niin, että lista vaatimuksista on aina varmasti kaiken kattava, eikä mitään yllätyksiä ja uusia näkökulmia tule matkalla vastaan? Tuskin kukaan ajattelee näin. Miksi siis kukaan olettaisi, että pelkkä vaatimusmäärittelyiden läpikäynti riittäisi ohjelmistojen testaamiseksi?
Ei välttämättä ole eduksi mainostaa tulleensa rakkauden ammattilaisen testaamaksi. Mutta testauksen ammattilainen käy puolestasi läpi ne yllättävätkin tekijät. Testaa paljon muutakin, kuin vain vaatimusmäärittelyt. Onhan sinulla käytössäsi testauksen ammattilainen?
Voihan se olla, että vaatimusmäärittelyt on tehty epärealistisesti tai aiempien kokemusten ja pelkojen perusteella, jolloin lähtökohdat ovat väärät. Omia vaatimusmäärittelyitä tulisi kyseenalaistaa.